Kassakouluttaja, Jyväskylä
StaffPoint OyTietoa tehtävästä
Oletko luonnollisen ja aidon asiakaspalveluotteen omaava kaupan alan työtehtävien helmi?
Etsimme
KASSAKOULUTTAJAA
työskentelemään StaffPointin kautta S-ryhmän päivittäistavarakaupan asiakkaillemme Jyväskylään.
Kassakouluttajana perehdytät uusia työntekijöitämme S-ryhmän työtehtäviin. Sinulla on siis entuudestaan vahva osaaminen päivittäistavarakaupan työstä ja omaat hyvän taidon ammentaa osaamisesi muille.
Kouluttajavuorojen lisäksi työskentelet myös kassamyyjän työtehtävissä eri asiakkaillamme. Myyjän roolissa olet omalta osaltasi vastuussa sujuvan palvelukokemuksen ja rahastustilanteen luomisesta, ja ymmärrät mitä hyvän asiakaspalvelijan perusominaisuuksiin kuuluu.
Työ pohjautuu tarvittaessa töihin kutsuttavaan työmuotoon ja työvuorot sijoittuvat myymälöiden aukioloaikojen puitteisiin. Työviikot koostuvat työvuoroista eri päivittäistavarakaupan liikkeissä Jyväskylän sekä mahdollisesti lähikuntien alueella, joten toivomme työntekijältä mahdollisuutta liikkua joustavasti alueella. Työ sopii mainiosti henkilölle, joka pystyy suunnittelemaan omat aikataulut ja ottamaan eri vuoroja joustavasti vastaan.
Palkka määräytyy kaupan alan työehtosopimuksen mukaisesti, jolloin palkkasi olisi 11,60–13,15€/h (kouluttajan vuoroissa vastuulisä/sopimuspalkkaus) riippuen aikaisemmasta työkokemuksesta ja koulutuksestasi. Työsuhde solmitaan työntekijän ja StaffPointin välille. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä.
Edellytämme sinulta
Iloista asiakaspalveluasennetta ja vankkaa kokemusta päivittäistavarakaupan työstä
Positiivista ja reipasta mieltä sekä työtä pelkäämätöntä asennetta
Aikaisempaa kokemusta S-ryhmällä työskentelystä
Joustavuutta työvuorojen suhteen
Vähintään 18-vuoden ikää
Veikkausosaamista
Tarjoamme sinulle
Monipuolisen ja vastuullisen työn päivittäistavarakaupan tehtävien parissa
Mahdollisuuden työllistyä joustavasti oman tilanteesi mukaisesti
Kaupan alan TES:n mukaisen palkan
Yhteistiedot
Jasmin Tiirola
jasmin.tiirola@staffpoint.fi
044 420 4376
Tietoa työnantajasta
Mitä Sinä odotat työelämältä?
Että löydät jotakin, eikö totta. Löydät tekemistä. Tulonlähteen. Merkityksen. Suunnan. Parhaat puolesi. Ratkaisun. Yhteisön. Osaat! Kasvat! Menestyt!
StaffPoint-konserni on täyden palvelun HR-talo ja vastuullinen työnantaja; yksi Suomen suurimmista.
Rekrytoimme, valmennamme ja koulutamme työntekijöitä uusille urille. Työnantajille tarjoamme työn tuottavuutta parantavia HR-ratkaisuja ja -työkaluja.
Olemme hyviä tekemään työelämän löytöjä. Näemme, millaisella osaamisella työntekijä onnistuu ja millaisilla henkilöstöratkaisuilla yritys menestyy.
Henkilöstöä MEillä on lähes 12 000, joista noin 350 työskentelee toimihenkilöinä HR-asiantuntijatehtävissä, valmentajina ja kouluttajina. Vuosittain tarjoamme työmahdollisuuksia kymmenille tuhansille. Lue meistä lisää täältä: www.staffpoint.fi
Löydät meidät somesta täältä:
https://www.facebook.com/staffpointsuomi/
https://www.linkedin.com/company/staffpoint-oy/
https://twitter.com/StaffPointGroup
https://www.instagram.com/staffpoint/
https://www.youtube.com/channel/UCIEZkdgO3znPwSzBro3GRYA
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/staff-point/2492090-1
Lue lisää työnantajasta
- Lounaskahvila Papu ja Pata Ravintolatyöntekijä Lounaskahvila Papu ja Pata Tampere
- LAPLAND SKI RESORT LUOSTO Rinnekoneenkuljettaja, talvikausi 2023-2024, Ski Resort Luosto
- StaffPoint Oy Myyjä-Vartija, Pääkaupunkiseutu
StaffPoint Oy muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle