Käsilumityöntekijä
Personalhuset

Alkuperäinen julkaisupäivä 6.10.2018

Viihdytkö ulkotöissä ja pidät fyysisesti haastavista tehtävistä? Houkuttaisiko mahdollisuus lisätienestien ansaitsemiseen? Olisitko sinä etsimämme työntekijä talven ajalle lumisesonkiin?

Haemme nyt reipashenkisiä KÄSILUMITYÖNTEKIJÖITÄ / LUMENPUDOTTAJIA Kemijärvelle.

Työ alkaa pääsääntöisesti varhaisaamusta klo 4 - 7 välillä, mutta joskus myös jopa yöaikaan sankan lumipyryn yllättäessä. Tehtävä vaatii siis intoa lähteä työvuoroon hyvin lyhyelläkin varoitusajalla. Työmäärä vaihtelee lumitilanteen ja alueen mukaan, tyypillisimmin työpäivän kesto on 6 - 8 h/päivä. Tehtävä on sesonkiluonteinen eli työtä on tarjolla lumien sulamiseen saakka arviolta maaliskuun loppupuolelle sekä mahdollisesti myös senkin jälkeen hiekanpoistoissa ja kesätöissä. Töitä on tarjolla sekä lumenpudotustiimissä kattokohteissa että käsilumityötehtävissä kiinteistöjen ulkoalueiden hoidossa. Työtä tehdään sekä arkisin että myös viikonloppuisin riippuen lumitilanteesta - toivomme tämän vuoksi joustavuutta työvuorojen suhteen. Ajokortti ja oma auto helpottavat työhön kulkemista aamuvarhaisella. Eduksi katsotaan voimassaoleva työturvalliskuuskortti.

Toivomme sinulta reipasta ja vastuullista työotetta. Arvostamme aikaisempaa työkokemusta ulkotöistä tai kiinteistöhuollon tehtävistä, mutta tärkeintä on kuitenkin oikea asenne. Sinulla on jämäkkä ote työntekoon, olet vahvasti asiakaspalveluhenkinen sekä yhteistyötaitoinen. Tehtävä edellyttää hyvää fyysistä kuntoa sekä suomen kielen taitoa asiakaspalvelutilanteissa. Jos sinulla on siis ruista ranteessa ja intoa työntekoon, olet luultavasti juuri etsimämme henkilö!

Tarjoamme joustavaa työtä sinulle, joka etsit lisätienestejä muun elämän oheen.

Olisiko tämä työ sinua varten? Jos kiinnostuksesi heräsi, täytä hakemuksesi oheisen linkin kautta. Haastattelemme hakijoita jo hyvissä ajoin.


Personalhuset on yksi suurimmista pohjoismaisista henkilöstöalan toimijoista. Kaiken toimintamme sydämessä on välittäminen: autamme rakentamaan menestystarinoita ja olemme aidosti läsnä. Kattavat työntekijäprofiilit sekä työssä tarvittavien taitojen arviointi varmistavat, että oikea osaaja ja oikea työ kohtaavat. Me Personalhusetilla teemme arjesta sujuvaa ja lunastamme lupaukset joka kerta. www.personalhuset.fi

 

Työhyvinvointi, työturvallisuus ja työtyytyväisyyden lisääminen ovat meille erittäin tärkeitä. Personalhuset on Henkilöstöpalvelualojen liiton jäsen ja auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys. Se osoittaa asiakkaillemme ja työntekijöillemme, että olemme vastuullinen ja luotettava yhteistyökumppani. www.hpl.fi/auktorisointi

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1190405
  • Työsuhde: Muu
  • Työn tyyppi: Osa-aikainen
  • Hakuaika päättyy: 31.10.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Kemijärvi