(Poistunut julkaisusta)

Kanttorin virka Sonkajärven seurakunnassa
Ylä-Savon seurakuntayhtymä/Sonkajärven seurakunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.6.2020

Sonkajärven seurakunnassa on haettavana

KANTTORIN VIRKA

Sinustako kanttori ”tekevien ihmisten Sonkajärvelle”? Sonkajärven seurakunta on pieni, mutta vireä maalaisseurakunta Ylä-Savon sydämessä. Seurakunnassamme on vain yksi kanttorin virka, joten siihen kuuluu kokonaisvastuu koko seurakunnan musiikkityöstä. Samalla tämä mahdollistaa työn tekemisen omalla, persoonallisella työotteella. Mahdollisuuksia ja tekemistä riittää sopivalle henkilölle, jolle seurakunnan perussanoma ja musiikki ovat sydämen asioita.

Sonkajärven seurakunta kuuluu Ylä-Savon seurakuntayhtymään.

Kanttorina vastaat jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten musiikista, huolehdit rippikoulun musiikkiopetuksesta ja johdat seurakunnan kuoroja. Siksi edellytämme kokemusta kanttorin työstä sekä kykyä johtaa kuorotoimintaa. Lisäksi odotamme itsenäistä työotetta, kykyä olla vuorovaikutuksessa monenlaisten ihmisten kanssa ja kykyä kehittää seurakunnan musiikkielämää. Eduksi luemme kokemuksen seurakunnan kasvatustyöstä, etenkin rippikoulutyöstä.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on kirkkohallituksen päätöksen nro 123 (2 § Ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävä kanttorinvirka) mukainen ylempi korkeakoulututkinto. Virkaan valittavalta edellytetään suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa. Virkaan valittavan tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Virka täytetään ehdollisena ja vahvistetaan sen jälkeen, kun hakija on toimittanut hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan ja voimassa olevan rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun rikosrekisteriotteen.

Virka täytetään kuuden kuukauden koeajalla 1.9.2020 alkaen tai sopimuksen mukaan. Palkkaus määräytyy Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen vaativuusryhmän 601 mukaan ja viran peruspalkka on 2696,89 euroa. Lisäksi maksetaan kokemuslisää aikaisemman työkokemuksen perusteella.

Virkaan haetaan KirkkoHR:n kautta ja hakemuksen pääsee täyttämään osoitteessa www.ylasavonseurakunnat.fi/avoimet-tyopaikat. Hakuaika päättyy ti 30.6.2020 klo 23.59.
Lisätietoja: vt. kirkkoherra Atte Hokkanen, puh. 0440 711 235, atte.hokkanen@evl.fi.