Kampanja-apulaisia Herkun Hulluille Päiville
Food Market Herkku

Alkuperäinen julkaisupäivä 28.1.2019

Kaikki sen tuntevat, monet sen kokevat, mutta harva pääsee yhtä kirjaimellisen herkulliselle paikalle hulluttelun ytimeen kuin Food Market Herkun kampanja-apulainen! Haemme kevään Hullujen Päivien ajaksi palvelutiskimyyjiä, kassatyöntekijöitä ja hyllyttäjiä työskentelemään pääkaupunkiseudun Herkuissa.

Hullun hyvä Herkun myyjä omaa riuskan ja positiivisen työskentelyasenteen, viihtyy erinomaisesti vilskeen keskellä ja rakastaa asiakaspalvelua. Oma-aloitteisuus ja kyky tarkkaan työskentelyyn ovat tässä työssä hurjan tärkeitä. On loistavaa, jos sinulta löytyy aiempaa kokemusta palvelutiskillä työskentelystä tai HOK-Elannon kassajärjestelmän käytöstä, mutta tärkein kriteerimme on aito into Hulluilla Päivillä työskentelyyn!

Huomaathan, että työ edellyttää täysi-ikäisyyttä ja mahdollisuutta työskennellä joustavasti koko Hullujen Päivien ajan niin aamu-, päivä- kuin ilta-aikoinakin. Lisäksi osassa tehtävistä tarvitset ikäraja- tai hygieniapassin ja salmonellatodistuksen, joiden hankkimisessa olemme apunasi.

Tarjolla on eripituisia pestejä yhdestä kolmeen viikkoon, ja tarkemmat ajankohdat vahvistuvat haun edetessä. Kerrothan hakemuksessasi, miten olet käytettävissä työhön ja onko sinulla mahdollisesti jo kokemusta vastaavista tehtävistä. Palkkaus tehtävissä kaupan alan TES:n mukaan.

Paikat täytetään välittömästi sopivien henkilöiden löydyttyä, joten ethän jää odottelemaan hakemuksesi kanssa. Tule palvelemaan herkkusuita ja monia muita! Hae Hullujen Päivien Herkkupaikkaasi jo tänään!

Edellytykset työnsaannille: täysi-ikäisyys, suomen kielen taito

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1225190
  • Työsuhde: Muu
  • Työn tyyppi: Tuntityö
  • Hakuaika päättyy: 17.2.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki, Espoo, Vantaa