(Poistunut julkaisusta)

Kalanleikkaaja kalaliikkeeseen (Turku)
Click Henkilöstöpalvelut Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 19.7.2019

Haemme nyt arvostetulle kalaliikkelle Turkuun KALANLEIKKAAJAA pitkäaikaiseen työsuhteeseen!

Työtehtävässä olet vastuussa monipuolisesti kalankäsittelyyn liittyvistä tehtävistä, kuten esimerkiksi kalanleikkuusta, fileioinnista, ruodotuksesta yms. Työtehtävä halutaan pitää monipuolisena ja vaihtelevana, joten työnkuvaan kuuluu myös asiakastilausten kokonaisvaltaista hallinnointia esimerkiksi lähtevien asiakasilausten hinnoittelua ja pakkausta. Tehtävään perehdytetään hyvin. Työskentely tapahtuu pääosin arkisin ma-pe ja työaika sijoittuu klo 6-17 välille. Työaikoihin pääsee itse vaikuttamaan ja työtuntimäärä 7.5h/päivä ja 37.5h/viikko. Toivomme hakijalta valmiutta työskennellä ajoittain myös lauantaisin, jos tilauskanta niin vaatii. 

Odotamme hakijalta tehtävään soveltuvaa koulutusta ja/tai kokemusta vastaavanlaisista tehtävistä. Katsomme eduksesi myös esimerkiksi harrastuneisuuden kalastuksessa ja sitä kautta opitun osaamisen. Eniten arvostamme kuitenkin iloista ja reipasta työskentelyotetta, työhön tarttuvaa asennetta sekä kykyä työskennellä tiimissä!

Tarjoamme sinulle iloisen ja rempseän työilmapiirin sekä mukavan työskentelykohteen! Hyvä työilmapiiri ja työntekijöiden viihtyvyys on erityisen tärkeää asiakasyrityksellemme.

Kiinnostuitko tehtävästä? Jos kiinnostuit, laitathan hakemuksen pikaisesti! Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä ja työt alkavat sopimuksen mukaan sinun elämäntilanteesi mukaan heinä-/elokuun aikana. Lisätietoa tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Maiju Pokkinen p. 050 411 0375 arkisin klo 9-16.