Kaksi tuotantoinsinööriä projektitehtäviin Uudenmaan alueelle
Academic Work

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.8.2019
Etsimme asiakkaallemme Peabille kahta tuotantoinsinööriä monipuolisiin projektitehtäviin toimitilarakentamisen pariin. Tehtävä on loistava mahdollisuus saada arvokasta työkokemusta Pohjoismaiden yhdessä suurimmassa rakennusyhtiössä. Lisäksi organisaatiossa on hyvät mahdollisuudet paitsi kehittyä insinöörinä, myös edetä uralla!
KUVAUS
Tarjoamme uransa alkuvaiheessa olevalle rakennusinsinöörille tai -mestarille mahdollisuuden kehittyä, kasvattaa omaa osaamistaan sekä päästä osaksi isoa kansainvälistä yritystä. Etsimme kahta uransa alkuvaiheessa olevaa tuotantoinsinööriä toimitilarakentamisen yksikköön, jonka kohteet ovat pääasiassa julkisen puolen uudisrakentamista. Saat tehtävään kattavan perehdytyksen ja pääset osaksi yksikköä, jossa yhteishenki on lämmin ja tarjolla on tukea ja apua kokeneemmalta kollegalta.

Tarjoamme


* Kattavan perehdytyksen
* Monipuoliset työtehtävät erilaisten projektien parissa
* Hyvät kehittymis- ja etenemismahdollisuudet

TYÖNKUVA
Työ tapahtuu työmailla ympäri pääkaupunkiseutua aina kulloisenkin projektin mukaan. Vaikka työ on itsenäistä ja saat vastuuta, teet tiivistä yhteistyötä niin projektin tiimin kuin muiden yksiköiden, kuten hankinnan, laskennan ja suunnittelun kanssa.

Pääasialliset työtehtäväsi


* Rakentamisvaiheen aikataulujen laadinta ja valvonta
* Kustannusennusteiden laadinta ja seuranta sekä kustannushallintajärjestelmän ylläpito
* Suunnitelmajakelu ja -katselmukset, suunnittelun ohjaukseen osallistuminen


Lisäksi pääset avustamaan hankintaa sekä osallistumaan monipuolisesti projektin etenemiseen.
ETSIMÄMME HENKILÖ ON
Etsimämme henkilö on joustava ja yhteistyökykyinen tiimin jäsen. Tämän lisäksi sinulla tulee olla on aiempaa työkokemusta työmailta sekä intoa työskennellä työmaaympäristössä. Lisäksi oma auto ja ajokortti helpottavat työtäsi.

Etsimällämme henkilöllä on


* Rakennusinsinöörin tai -mestarin koulutus (AMK tai DI)
* Kiinnostusta ja innostusta tuotantoa kohtaan
* Aiempaa kokemusta työmaalla työskentelystä
* Hyvät vuorovaikutus- ja tiimityötaidot, kanssasi on helppoa ja mukavaa tehdä yhteistyötä
* Itsenäinen työote, et epäröi kantaa vastuuta tai tehdä itsenäisiä päätöksiä
* Sujuva suomen kielen taito


Muuta tietoa

Aloitus: Sopimuksen mukaan, mahdollisimman pian

Kesto: Vakituinen

Sijainti: Pääasiassa pääkaupunkiseutu, lisäksi toisinaan Uusimaan alue

Yhteystiedot: Tästä rekrytointiprosessista vastaa Academic Work asiakasyrityksensä puolesta ja kaikki positioon liittyvät tiedustelut tulee lähettää Academic Workille.

Käymme hakijoita jatkuvasti läpi ja jos olemme jo edenneet haastatteluvaiheeseen, saattaa ilmoitus poistua sivuiltamme ennen kuin rekrytointiprosessi on saatu päätökseen.
MUUTA TIETOA
Peab on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. He työllistävät Pohjoismaissa 15 000 henkeä, joista tällä hetkellä Suomessa noin 750. Konsernin toiminta on jakautunut neljään liiketoiminta-alueeseen; rakentaminen, kiinteistökehitys, infrarakentaminen sekä teollisuus. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.
Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1290368
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa