Kaivoskoneasentaja
Eezy Oyj

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 4.2.2021

Suomen Rakennuskone Oy (SR-O) on 1992 perustettu maailman toiseksi suurimman maarakennus- ja kaivoskoneiden valmistajan Komatsun valtuutettu maahantuoja Suomessa. Maahantuonti meille merkitsee koneiden myynnin lisäksi osallistumista huollon sekä varaosa- ja varustepalvelujen kautta koneiden elinkaarikustannusten ja parhaan tuottavuuden suunnitteluun asiakkaidemme yhteistyökumppanina. Kumppanuuteen kuuluu konehankinnan ja jälkipalveluiden lisäksi erilaisten rahoitusmallien ja vakuutusratkaisujen löytäminen asiakkaillemme.  Koemme, että tuloksen teko on yhteinen asiamme.

Suomen Rakennuskoneen toiminnan ydin on tarjota asiakaslähtöinen kokonaisratkaisu maarakennus-, teollisuus-, ja kaivosyrityksille. Suomen Rakennuskone Oy on osa vakavaraista kansainvälistä Sumitomo Corporation -monialakonsernia.

Me työntekijät olemme Suomen Rakennuskoneen menestyksen avain. Meitä yhdistää työmme korkea laatu, asiakkaidemme arvostus, tehokas tiimityöskentely sekä ensiluokkainen ongelmanratkaisukyky. Suomen Rakennuskoneella työskentelet hyvässä porukassa maailman suurimpiin lukeutuvan konevalmistajan tuotteiden parissa, saat vahvan teknisen tuen ja käytät ensiluokkaisia työskentelyvälineitä.

 

Etsimme asiakkaallemme Suomen Rakennuskone Oy:lle kesätyöntekijöitä Kaivoskoneasentajan tehtävään Kevitsan kaivokselle


Tehtäväsi koostuvat monipuolisista huolto- ja korjaustöistä osana kaivoskoneita huoltavaa ja korjaavaa tiimiä.

Olet etsimämme henkilö, jos sinulla on soveltuva koulutus tai olet opintojesi loppusuoralla, sekä jo jonkin verran työkokemusta raskaan kaluston huolto- ja korjaustehtävistä.

Henkilönä toivomme sinun olevan oma-aloitteinen tiimityöskentelijä, joka tarttuu töihin järjestelmällisellä otteella sekä rautaisella ja reippaalla asenteella. Tehtävässä tarvitset hyvää ongelmanratkaisu- ja paineensietokykyä. Englannin kielen taito katsotaan eduksi. Ennen kaikkea olet halukas oppimaan lisää niin maanrakennuskoneista kuin kaivosalasta.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen kesätyön osaavassa ja mukavassa työyhteisössä, maailman suurimpiin lukeutuvan konevalmistajan tuotteiden parissa, vahvan teknisen tuen sekä ensiluokkaiset työvälineet.

Tulet työllistymään suoraan asiakkaalle, työt alkavat toukokuussa tai sopimuksen mukaan. Työtä tehdään kahdessa vuorossa.

 

Toimi nopeasti! Jätä hakemuksesi ohessa olevasta hakulinkistä viimeistään 07.03.2021

Täytä lomakkeen tiedot ja liitä CV:si tai muita dokumentteja lomakkeen pohjalle. Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana.

Lisätiedot ja yhteystiedot: 
Mikäli haluat tiedustella lisää, olethan rohkeasti yhteydessä.

Reija Niemi
People & Business Development Manager
Eezy
050 476 6476
reija.niemi@eezy.fi

Eezy Oyj on Suomen monipuolisin henkilöstöpalveluja tarjoava yritys, joka tuntee työelämän Hangosta Utsjoelle ja työllistää noin 30 000 ihmistä. Vuonna 2018 yhteenlaskettu liikevaihtomme oli noin 300 miljoonaa euroa, ja kasvumme jatkuu. Tavoitteenamme on olla markkinajohtaja Suomessa vuoteen 2022 mennessä.

www.eezy.fi


Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1422144
  • Tehtäväalue: Liikenne ja logistiikka
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 7.3.2021
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Lappi, Sodankylä