(Poistunut julkaisusta)

Kaihdinasentaja (Lahti)
Go On Lahti

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.3.2018
Haemme asiakasyrityksellemme Kaihdinasentajaa Lahteen.

Työtehtäviin kuuluvat erilaisten kaihtimien ja markiisien asennustyöt Lahden alueella. Työskentelet alkuun työparin kanssa, jolta saat kattavan perehdytyksen työhön. Myöhemmin työkohteissa liikutaan myös itsenäisesti.

Tulet työskentelemään sekä yksityis- että yritysasiakkaiden luona, joten odotamme sinulta reipasta työotetta ja positiivista asiakaspalveluasennetta. Kokemus vastaavanlaisesta työstä sekä perustyökalujen käytöstä on eduksesi, mutta tärkeintä työssä menestymisen kannalta on innokas asenne ja motivaatio uuden oppimiseen. Sinulla tulee olla voimassa oleva B-ajokortti.

Kyseessä on määräaikainen ja osa-aikainen työ, joka alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä ja kestää arviolta loka-/marraskuulle saakka. Työajat vaihtelevat sesongin mukaan. Kiireisimmät sesongit ovat huhti-toukokuussa sekä loka-marraskuussa, jolloin työtunteja kertyy noin 25 h / vko. Työaika on arkisin klo 8-18 välillä.