Kaavoitusarkkitehti
Ylöjärven kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.9.2018

Ylöjärven kaupungin tekniikka- ja ympäristöosastolla haettavana olleen kaavoitusarkkitehdin viran hakuaikaa jatketaan. Virka täytetään 1.11.2018 alkaen tai sopimuksen mukaan. Aiemmin hakeneet otetaan haussa huomioon.

Tehtävä

Päätehtävä on asema- ja yleiskaavojen valmistelu sekä tarpeen mukainen lupavalmistelu. Lisäksi valittu henkilö toimii kaupunginarkkitehdin varahenkilönä.

Kelpoisuusvaatimukset

  • teknillisessä korkeakoulussa tai yliopistossa suoritettu arkkitehdin tutkinto
  • monipuolinen työkokemus kaavoitustöistä
  • maankäyttö- ja rakennuslain 20 §:n mukainen kaavoittajan pätevyys
  • hyvät vuorovaikutustaidot
  • valmiudet toimia esimiehenä

Tehtävän hoito edellyttää myös voimassa olevaa ajokorttia, mahdollisuutta oman auton käyttöön sekä hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa.

Arvostamme

Arvostamme hyviä asiakaspalvelutaitoja, tietoteknistä osaamista sekä aktiivista kehittämisotetta.

Muut tiedot

Palkkaus ja muut ehdot määräytyvät kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaan. Hakija voi esittää myös oman kokonaispalkkatoivomuksensa. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä Terveystalon työterveyden antama hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Hakemus

Hakemus tulee toimittaa Kuntarekryn kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi (työavain 188540).

Hakuaika päättyy pe 21.9.2018 klo 15.00.

Lisätietoja

Kaupunginarkkitehti Timo Rysä, p. 040 133 4800, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1179293
  • Työsuhde: Vakinainen virka
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Pirkanmaa, Ylöjärvi