Junior Developer
Suomen Kaukokiito

Alkuperäinen julkaisupäivä 9.10.2018

Junior Developer

Kaukokiito on yksi valtakunnan suurimmista kuljetusketjuista ja yli 2000 ammattilaisen muodostama yhteisö, jossa arvostetaan tekemisen meininkiä ja vilpitöntä kehittymisen halua.

Haluaisitko sinä tulla kanssamme kehittämään innovatiivisia logistiikka-alan tulevaisuuden ratkaisuja? Siihen on nyt tarjolla loistava mahdollisuus, sillä etsimme kasvavaan ja ketterään sovelluskehitystiimimme innokkaita ja kehittymishaluisia junior developereita vakituiseen työsuhteeseen Villen, Teemun, Joonaksen ja Jessen kaveriksi.

Mielenkiintoisessa tehtävässä pääset hyödyntämään ja kehittämään monipuolisesti omaa osaamistasi modernien teknologioiden parissa. Pääset osallistumaan erilaisiin järjestelmäkehitys-, liiketoiminta- ja asiakashankkeisiin. Työtehtävät pitävät sisällään sovelluskehitystä, testausta, ylläpito- ja huoltotehtäviä sekä muita kohdalle osuvia nakkeja.

Työskentelemme ketterästi ja mahdollisimman vähällä byrokratialla. Työympäristömme on joustava ja värikäs. Meidän tiimipalaverimme eivät ole pelkkää puisevaa neukkarissa istuskelua, vaan niitä voidaan pitää vapaamuotoisemminkin.

Osastomme on kannustava ja innovatiivinen huipputiimi, joka löytää yhdessä ideoimalla uusia ratkaisuja, mutta tukee myös itseohjautuvaa työskentelyä. Kokemuksesi karttuessa pääset laajentamaan tehtäväkenttääsi. Me puolestamme ruokimme motivaatiotasi sopivasti uusilla haasteilla.

Tiimimme on toteuttanut aiemmin muun muassa maanmainion mobiilijärjestelmän, rakentanut Kaukokiidon tuliterän verkkoportaalin, ottaa ensiaskelia ohjelmistorobotiikan maailmassa ja virittelee toiminnanohjausjärjestelmää päivä päivältä paremmaksi. Oletko sinä mukana seuraavassa huippuhankkeessamme?

Tarjoamme sinulle:

  • rennon ja kannustavan työyhteisön, jossa kukoistaa hurtti huumori ja laadukas tekeminen
  • kattavan ja räätälöidyn perehdytyksen tehtävään
  • joustavat ja yksilölliset työehdot
  • monipuolisen tehtäväkuvan, jossa saat tilaa ja vapautta toteuttaa luovuuttasi ja mahdollisuuden kasvattaa omaa vastuualuettasi osaamisesi kehittyessä
  • modernit työkalut ja upouudet työskentelytilat Tampereen Myllypurossa
  • hyvät koulutusmahdollisuudet omien kiinnostuksen kohteiden pohjalta.

Tehtävässä onnistuaksesi sinun ei tarvitse olla vielä virtuoosimainen koodarivelho. Tärkeintä on innostunut ja utelias asenne, vilpitön oppimisen halu sekä hyvät työyhteisötaidot. Tehtävän haltuunottoa tukee perustason ohjelmointiosaaminen (C#, Java, HTML5), tietokantataidot, ymmärrys pilvestä (Azure), Android-osaaminen, soveltuva alan koulutustausta, ohjelmistokehityksen harrastuneisuus sekä ratkaisukeskeinen, joustava ja oma-aloitteinen työskentelyote.

Kiinnostuitko? Saatat olla tähtitiimimme uusin jäsen! Lähetä meille hakemus tehtävään CV:n ja palkkatoiveen kera osoitteeseen: tuuli.kiiski@kaukokiito.fi.

Hakuaika tehtävään päättyy 31.10.2018, mutta pidä kiirettä, sillä täytämme tehtävät heti oikeiden henkilöiden löydyttyä!

Lisätietoja tehtävästä antaa Ville Viljanen, Team Manager, ICT Development p. 010 510 1817, ville.viljanen@kaukokiito.fi

 

 

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1190925
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Sähköposti: Lähetä sähköpostia
  • Sijainti: Tampere
  • Lisätietoja antaa: Ville Viljanen, Team Manager, ICT Development p. 010 510 1817, ville.viljanen@kaukokiito.fi