(Poistunut julkaisusta)

Johtava asiantuntija, palkkapalvelut / Senior Payroll Consultant
Accountor

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.8.2020

Johtava asiantuntija, palkkapalvelut / Senior Payroll Consultant, Accountor Espoo

Me Accountorilla olemme edelläkävijöitä. Uteliaisuus, kasvu ja kehittyminen kirittävät meitä, sillä haluamme olla askeleen edellä. Accountorin avoin ja joustava työympäristö on paikka, jossa uusille ideoille on aina tilaa kehittyä. Juuri siksi olemme a+-luokan työpaikka.

Kokenut palkkaosaaja, tule mukaan a+-tiimiimme! Onnistumisemme mahdollistamiseksi odotamme innolla saavamme kenties juuri sinut palkkatiimimme uudeksi arvostetuksi jäseneksi!

Meillä tehdään modernia, joustavaa ja ihmisläheistä palkkista - lähellä asiakasta.
Kenties parhaiten työtehtäviämme kuvaa kokeneen palkkakonsulttimme kommentti vuoden työskentelyn jälkeen:

”Minulle kerrottiin heti haastattelussa, että työtehtävät ovat monipuolisia. Mutta en olisi osannut kuvitella, että näin monipuolisia ja opettavia! Lisäksi tiimi on aivan loistava ja apua saan aina tarvittaessa”

Millaisia asioita työpäiviin meillä sisältyy?  

Johtavana asiantuntijana vastaat Accountorin palkkapalvelun osaamisen tuesta erikseen osaamisen kehittämiseen nimetyssä tiimissä. Vastuullasi on osaamisen kasvattamiseen liittyvien suunnitelmien teko sekä mm. PHT-koulutuksen ja palkkakoulun järjestäminen.

Johtavana asiantuntija osallistut haastavien asiakaskokonaisuuksien hallintaan sekä kehittämiseen projektiluontoisesti ja vastaat palvelun kehittämisestä nimetyissä asiakkuuksissa kokonaisvaltaisesti hyvässä yhteistyössä asiakkaan kanssa – niin itsenäisesti kuin tiimin tukena. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. työehtosopimusten tulkintaa, asiakkaiden konsultointia, palkkaprosessien kehittämistä ja osaamisesi mukaan palkkajärjestelmän muokkaamista tai uuden tietojärjestelmän käyttöönottoa.
Asiakkaat arvostavat näkemystämme palkanlaskennan hyvistä käytännöistä ja uudenlaisista toimintatavoista.

Haluamme minimoida manuaalisen työn ja siirtyä koko ajan ketterämpiin käytäntöihin sekä tukea asiakkaitamme työelämän murroksessa, joka koskee erityisesti palkkahallintoa. Samalla varmistaa vahvaa palkkahallinnon substanssiosaamista koko Suomen laajuisesti ulkoistetussa palkkapalvelussa.

Osaamisesi mukaisesti työhön voi kuulua myös järjestelmien käyttöönottoon ja kehitykseen liittyviä tehtäviä tai voit halutessasi kehittyä syväosaajaksi palkkaprosessien konsultoinnissa monipuolisten asiakasprojektien kautta.

Työtä tehdään niin omalla toimistolla kuin myös in-house-palveluna asiakkaalla. Tällöin roolisi voi olla myös palkka- tai projektipäällikkö.

Millaista henkilöä etsimme?

Etsimme joukkoomme kokenutta, palkanlaskennasta innostunutta osaajaa, jolla on tehtävään soveltuva tutkinto sekä vahvaa kokemusta palkanlaskennan tehtävistä, projektinhallinnasta. Kokemus osaamisenjohtamisesta katsotaan eduksi.

Olet näppärä järjestelmien kanssa. Toivomme löytävämme joukkoomme positiivisen asenteen ja järjestelmällisen työskentelytyylin omaavia työkavereita, jotka tarttuvat tehtäviin rohkeasti.

Elämme jatkuvassa muutosympäristössä ja ratkaisukeskeisyys on elinehtomme – emme ole perinteinen tilitoimisto. Jos koet tämän ennen kaikkea innostavana mahdollisuutena, viihtymisesi meillä on todennäköistä!

Minkälaista on työskennellä meillä?

Meillä työpäivät ovat aidosti vaihtelevia ja työnkuvasi on vastuullinen sekä positiivisella tavalla haastava. Työskentelemme lähellä asiakasta ja usein myös asiakkaan tiloissa, joten pääsemme aivan eri tavalla osaksi asiakkaan työyhteisöä. Tämä auttaa ymmärtämään oman työn taustoja ja merkitystä – sekä tuo työhön paljon vaikutusmahdollisuuksia.

Meille on tärkeää pitää huolta jokaisen henkilökohtaisesta kasvusta ja kehityksestä. 
Säännölliset koulutukset palkkatiimissä sekä mahdollisuus osallistua myös talon tarjoamiin muihin koulutuksiin tukevat kehittymistäsi.

Meillä on rento ilmapiiri ja kannustamme yhdessä tekemiseen sekä itseohjautuvuuteen. Haluamme panostaa hyvään henkilöstökokemukseen, mistä osoituksena on esimerkiksi kuukausittainen keskustelumallimme oman esimiehen kanssa, koulutusmahdollisuudet sekä parhaat henkilöstötyön käytännöt, joita sovellamme arjessamme.

Meillä on käytössä joustava työaika sekä etätyömahdollisuus. Tarjoamme lounasedun, virikesetelit ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen.

Espoon Keilaniemen vastavalmistunut moderni toimistomme sijaitsee merinäköalapaikalla aivan metroaseman läheisyydessä. Me istumme täällä kerroksessa 15 ja sinullekin on paikka jo valmiina.

Kiinnostuitko?
Lisätietoja työtehtävistä ja kulttuuristamme antaa Mervi Nieminen, p. 0503516364

Lähetä hakemuksesi 31.8.2020 mennessä.

Accountor tarjoaa talous- ja henkilöstöhallinnon ohjelmistoratkaisuja sekä ulkoistuspalveluja. Toimimme kehityksen kärjessä ja hyödynnämme työssämme uusinta teknologiaa asiakkaittemme prosessien digitalisoinnissa.

Palveluksessamme on noin 2 500 ammattilaista 7 maassa, ja pääkonttorimme sijaitsee Espoossa. Suomen lisäksi yhtiö toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Hollannissa, Venäjällä ja Ukrainassa. Vuonna 2019 Accountor Groupin liikevaihto oli 245 miljoonaa euroa.