(Poistunut julkaisusta)

Johtaja
Tekniikan museon säätiö

Alkuperäinen julkaisupäivä 28.5.2020

Tekniikan museon säätiö hakee uudistushenkistä johtajaa 
 
Etsimme monipuoliseen ja haastavaan tehtävään henkilöä, jolla on jo kokemusta esimiestehtävistä yritys- tai järjestökentällä tai museoalalla. Koet, että sinulla on kykyä, kokemusta ja innostusta kehittää Tekniikan museota kohti vaikuttavampaa tulevaisuutta yhdessä asiantuntevan ja motivoituneen henkilökunnan sekä yhteiskunnallisesti merkittävien taustayhteisöjen kanssa. 
 
Johtajan tehtävänä on 2020-luvulla kasvattaa entisestään museon valtakunnallista vaikuttavuutta ja vetovoimaa, vahvistaa taloutta sekä luotsata museo kansainvälisesti merkittäväksi toimijaksi alallaan. 
 
Johtaja kehittää Tekniikan museon säätiön toimintaa ja toimii museon johtajana. Hän vastaa säätiön hallituksen tekemien päätöksien toimeenpanosta ja osallistuu strategiatyöskentelyyn, valmistelee toimintasuunnitelmat ja talousarviot sekä johtaa museon kokoelma-, näyttely- ja palvelutoimintoja. Johtaja vastaa museon taloudesta, rahoituksesta ja hallinnosta sekä sidosryhmätyöskentelystä, markkinoinnista ja viestinnästä sekä kansainvälisistä suhteista yhteistyössä vahvasti toimintaan sitoutuneen henkilökunnan kanssa. 
 
Edellytämme uudelta johtajalta johtamiskokemusta ja vahvaa talousosaamista sekä näyttöä onnistuneesta vaikuttavuustyöstä ja varainhankinnasta. Säätiöiden ja järjestöjen toiminnan, kulttuurialan ja sen rahoitusmekanismien tai tekniikan alan verkostojen tuntemus katsotaan eduksi. Koet itsesi muutosjohtajaksi ja olet erinomainen verkostoituja. Ihmisenä olet avoin ja helposti lähestyttävä, analyyttinen ja kokonaisuuksia hahmottava, työtä pelkäämätön ja rutiineja sietävä. Koet omaksesi museon arvot: vuorovaikutus, yhdenvertaisuus ja rohkeus. 
 
Tehtävässä edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa tekniikan, kauppa-, yhteiskunta- tai humanististen tieteiden alalta. Kielitaitovaatimuksena on sujuva suomi, ruotsi ja englanti,muu kielitaito katsotaan eduksi.