Johtaja, Oppimisen palvelukeskus
Tietoa tehtävästä
Johtaja, Oppimisen palvelukeskus
Palvelu- ja erillisyksiköt
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston opiskelijoiden tueksi perustettavalle palvelukeskukselle
Johtajaa
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.1.2025 alkaen tai mahdollisimman pian.
Strategiamme mukaisesti tarjoamme tutkimukseen pohjautuvaa monitieteistä koulutusta. Laadukkaan ja joustavan opintotarjonnan sekä erinomaisen oppimiskokemuksen varmistamiseksi perustamme opiskelijoiden tuen palvelukeskuksen alkuvuodesta 2025. Keskuksen tavoitteena on opiskelijoiden opiskeluvalmiuksien ja hyvinvoinnin kokonaisvaltainen tukeminen sekä erinomaisen opiskelukokemuksen kehittäminen. Keskuksen tehtävänä on varmistaa erilaisten opiskelijapalveluiden helppo saavutettavuus, korkea laatu ja opiskelijalähtöisyys. Lisäksi keskus tukee henkilöstöä opiskelijoiden näkökulman huomioimisessa opiskelupolun eri vaiheissa. Keskus toimii koulutusvararehtorin suorassa alaisuudessa ja palvelee koko yliopistoyhteisöä. Keskus tulee toimimaan tiiviissä yhteistyössä opetuksen tueksi perustettavan palvelukeskuksen kanssa.
Työtehtävät
Johdat keskusta erinomaisen oppimiskokemuksen ja hyvinvoivan yhteisön tukemiseksi osana yliopistomme strategista kehittämistä ja koulutuksen johtoryhmää.
Toimit palvelukeskuksen vastuullisena johtajana huolehtien keskuksen taloudellisesta ja operatiivisesta johtamisesta. Luot yhteistyössä työryhmän kanssa keskuksen toimintatavat, käynnistät keskuksen toiminnan ja kehität sitä innovatiivisesti ja pitkäjänteisesti.
Vastaat opiskelijoiden palveluiden laadusta, saavutettavuudesta ja kehittämisestä ja varmistat palveluiden opiskelijalähtöisyyden
Teet tiivistä yhteistyötä opiskelijayhteisön kanssa ja vastaat opiskelijaelämän ja opiskelukokemuksen kehittämisestä Oulun yliopistossa.
Toimit kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä vastuualueesi kehittämisessä.
Osallistut eurooppalaisen yliopistoallianssin UNIC:in toimintaan ja kehittämiseen yhdessä yhdeksän muun kumppaniyliopiston kanssa.
Mitä tarjoamme?
Innostavan kansainvälisen ja monitieteisen työympäristön yhdessä rautaisen asiantuntijatiimin kanssa.
Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.
Mitä etsimme?
Onnistuaksesi tehtävässä odotamme sinulta:
Kokemusta asiantuntijaorganisaation innostavasta ja osallistavasta johtamisesta sekä näyttöjä tuloksellisesta toiminnan kehittämisestä
Kykyä strategiseen ajatteluun ja johtamiseen ja sekä taitoa viedä toimenpiteitä käytäntöön isossa organisaatiossa
Ymmärrystä opiskelijaelämästä, opiskeluhyvinvoinnista ja niihin liittyvistä tekijöistä sekä opiskeluun liittyvistä haasteista ja kehittämiskohteista.
Vahvaa koulutuksen toimialan osaamista, ohjauskokemusta sekä mielellään pedagogisia opintoja tai mahdollisuutta niiden suorittamiseen
Ymmärrystä koulutuksen digitalisaatioon liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista
Erinomaisia viestintä- ja yhteistyötaitoja
Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa tai tohtorintutkintoa
Hyvää suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa
Lisäksi katsomme eduksi:
Kokemuksen hyvinvoinnin ja opiskelukokemuksen kehittämisestä
Saavutettavuusosaamisen ja ymmärryksen erilaisista oppijoista
Kokemuksen yliopistohallinnosta
Opetuksen it-järjestelmien tuntemuksen
Tehtävän palkkaus
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva 1.1.2025 alkaen (tai sopimuksen mukaan).
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle MV13. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 6000-6400 €/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Kuinka hakea?
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 31.10.2024. Liitä mukaan CV ja hakemuskirje (enintään 3 sivua), jossa kerrot johtamistavastasi ja aiemmasta onnistuneesta kehittämistehtävästäsi. Lisäksi toivomme, että kuvaat hakemuskirjeessä näkemyksiäsi opiskelun tuen ja opiskelukokemuksen kehittämiseksi.
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Lisätietoja
Lisätietoja tehtävästä antaa koulutusvararehtori Mirja Illikainen (mirja.illikainen@oulu.fi), p. +358 40 588 5904
Yhteydenottoaika: 14.10. klo 10.00–12.00 ja 15.10. klo 10.00–12.00
Työsuhdemuoto Toistaiseksi
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta 1.1.2025
Palkka TES
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/491J
ulkaistu 07.10.2024
Haku päättyy 31.10.2024