(Poistunut julkaisusta)

JavaScript -ohjelmistokehittäjä
Cinia

Alkuperäinen julkaisupäivä 4.1.2019

Etsimme Jyväskylään JavaScriptin parissa työskentelevää ohjelmistokehittäjää. Hakemallamme kehittäjällä on jonkin verran kokemusta JavaScriptin kanssa työskentelystä. Meillä pääset työskentelemään osaavien kollegojen kanssa erilaisissa projekteissa esimerkiksi IoT-ratkaisujen parissa. Cinian projektit Jyväskylässä kohdistuvat etenkin agri-, energia-, teollisuus- ja liikennetoimialoille. Jos työkokemusta on vähemmän, mutta olet aiemmin laatinut jonkin toteutuksen alla mainituilla teknologioilla tai osaamiseesi kuuluu jotakin muuta vastaavan tyyppistä teknologiaosaamista, esittele ihmeessä osaamistasi meille.

Odotamme

Tässä tehtävässä arvostamme JavaScriptin sekä Reactin monipuolista hallintaa. Myös Gitin olisi hyvä olla tuttu entuudestaan. TypeScriptin osaamisesta on ehdottomasti etua, mutta tehtävässä on tilaa myös sen tai muun tarvittavan teknologian haltuunottoon. Jos sinulla on visuaalista silmää, siitä voi olla apua tässä tehtävässä.

Tehtävässä tulet osallistumaan käytettävien teknologioiden ja kirjastojen valitsemiseen ja kehittämiseen. Odotamme siis innostusta ja kiinnostusta uusia ratkaisuja luovaan toimintaan. Meillä työskennellessäsi sinulla on tukena kokenut kollegajoukko, joten yksin ei tarvitse säätää ja tuskailla ongelmien äärellä.

Lisäksi viihtymistäsi Ylistönmäen toimistollamme tukee, jos uskot, että huumoria on arjessa oltava ja läppä saa olla väsynyttäkin.

Lisätietoja

Jos haluat vaihtaa pari sanaa tehtävästä tai firmasta, ole yhteydessä rekrytoija Laura Typpö (040 731 9797) tai Jyväskylän saitin vetäjään Ville Vainioon (050 384 3731).

Muuta

Me tarjoamme sinulle palkan lisäksi perinteiset luontaisedut (mm. matkapuhelin-, lounas- ja kulttuurietu, kattava vakuutusturva sekä sairaan lapsen hoitoetu). Lisäksi meillä toimii aktiivisesti mm. lautapeli- ja teekerhot. Uusia kerhoja perustetaan henkilöstön innon mukaan. Tänä talvena cinialaisia on etätyöviikoilla Lapissa. 

Jätä lyhyt hakemus viimeistään helmikuun alkupuolella. Haastattelemme hakijoita jo hakemusten saavuttua.