(Poistunut julkaisusta)

Jäteautonkuljettajia
Lassila & Tikanoja Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 28.2.2018

L&T vastaa kymmenien tuhansien yritysten ja kotitalouksien jätehuollosta, ja jalostamme vuosittain yli 200 000 tonnia jätettä uusioraaka-aineeksi. Vakiporukan kirmatessa ansaituille vuosilomilleen, tarvitsemme luotettavia ja tarmokkaita kesähessuja

JÄTEAUTON- JA VAIHTOLAVA-AUTON KULJETTAJAKSI

Tampereen yksikön toiminta-alueelle. Tehtävässä vastaat itsenäisesti oman reittisi jätehuollosta pakkaavan jäteauton ratissa. Työtä tehdään kahdessa vuorossa ja työvuorot sijoittuvat pääsääntöisesti arkipäiville klo 5-21 väliselle ajalle, mutta tarvittaessa mukaan saattaa tulla myös viikonloppuvuoroja. Työt alkavat jo huhtikuun aikana  ja hommia riittää aina syyskuulle saakka.

Aikaisempi kokemus kuljetustöistä sekä hyvä paikallistuntemus ovat lähtökohta tehtävässä suoriutumiselle. Lisäksi valittavalta kuljettajalta tulee löytyä vähintään BC-ajokorttiluokka sekä voimassa oleva kuljettajan ammattipätevyys.Työ on fyysisesti vaativaa ja siksi odotamme sinulta hyvää yleiskuntoa. Lisäksi arvostamme kuljettajissamme asiakasystävällisyyttä ja turvallisuusnäkökulmasta rauhallista työskentelytyyliä.

Hae paikkaa hetimiten osoitteessa www.lassila-tikanoja.fi/toihin. Tutustu samalla henkilöstöetuihimme ja L&T:n monipuoliseen toimintaan muutenkin, saatat yllättyä! Lisätietoja tehtävistämme saat sähköpostitse: rekry(at)lassila-tikanoja.fi.