Järjestyksenvalvojia (PRJV) Helsinkiin
Securitas Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.2.2019

Uskomme kykyihisi. Entä sinä?

Joka päivä, kaikkialla maailmassa arjen sankarimme saavat ihmiset tuntemaan olonsa turvallisemmaksi. Nyt sinäkin voit liittyä joukkoomme. Tällä hetkellä etsimme:

Kesätyöntekijöitä järjestyksenvalvontatehtäviin (PRJV) Helsinkiin

Järjestyksenvalvojana luot läsnäolollasi asiakaskohteissamme viihtyisän ja turvallisen työ- ja asioimisympäristön henkilökunnalle sekä kiinteistön liiketiloissa asioiville. Toimit hyvin asiakaspalvelupainotteisessa tehtävässä, järjestyksenvalvonnan ohella osa työtehtävistäsi voi osassa kohteistamme olla myös vastaanotto- ja neuvontapistetyötä, osa valvomotehtäviä. Työajat sijoittuvat pääasiassa vaihteleviin aamu- ja iltavuoroihin kaikkina viikonpäivinä, mutta tehtävä edellyttää mahdollisuutta työskennellä myös tarvittaessa yövuoroissakin.

Ennaltaehkäisevien turvallisuustehtävien lisäksi ratkot myös erilaisia poikkeustilanteita. Työ edellyttää sekä hyviä yhteistyötaitoja että oma-aloitteista ja reipasta otetta työntekoon myös itsenäisesti työskennellessä. Ajoittain työtehtävissä vaaditaan myös napakkuutta ongelmatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi tai niiden selvittämiseksi. Hyvä suullinen suomen ja englannin kielen taito on asiakaspalvelun sujuvuuden kannalta välttämätön.

Edellytämme

Meille on tärkeää, että olet reipas, rehti ja motivoitunut työskentelemään monipuolisissa vartiointi- ja järjestyksenvalvontatehtävissä tunnollisesti ja asiakaspalvelulähtöisesti. Edellytämme sinulta joustavuutta työaikojen suhteen sekä kykyä mukautua erilaisiin toimintaympäristöihin. Toivomme sinun työskentelevän yhtäjaksoisesti kesäkuun alusta elokuun loppuun, mutta halutessasi voit työskennellä pidemmänkin jakson.

Tehtävä edellyttää voimassaolevaa vartija- ja järjestyksenvalvojakorttia. Vartijana ja järjestyksenvalvojana työskentely edellyttää nuhteetonta taustaa sekä vähintään 18 vuoden ikää.

Tarjoamme

Tarjoamme sinulle haasteellisen ja monipuolisen kesätyön sekä hyvät mahdollisuudet osaamisesi kehittämiseen ja työkokemuksen kartuttamiseen. Saat myös kattavan ja käytännönläheisen perehdytyksen uusiin tehtäviisi. Osalla kesätyöntekijöistämme on mahdollisuus aloittaa jo aikaisemmin keväällä ja jatkaa työskentelyä kesätyön jälkeenkin.

Hakuohjeet

Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian oheisen linkin kautta, sillä käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana. Kesätyö- ja vartijakurssipaikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Olemme vastuullinen kesätyönantaja ja siksi tänäkin vuonna mukana Vastuullinen kesäduuni 2019 –kampanjassa!

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1233257
  • Työsuhde: Kesätyö
  • Työn tyyppi: Tuntityö
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki
  • Lisätietoja antaa: petra.aberg@securitas.fi