(Poistunut julkaisusta)

Järjestelmäsuunnittelija
Suomen Erillisverkot -konserni

Alkuperäinen julkaisupäivä 6.3.2018

Suomen Erillisverkot -konserni hakee

Järjestelmäsuunnittelijaa

Haemme järjestelmäsuunnittelijaa vastaamaan käyttöpalvelut -osaston vastuulla olevien alustojen ja palveluiden elinkaaren mukaisista tehtävistä. Tehtävässä menestyminen edellyttää aikaisempaa kokemusta ICT-järjestelmien suunnittelu-, toteutus- ja ylläpitotehtävistä sekä vastaavaa koulutusta, esimerkiksi insinööri. Tehtävä sijoittuu Erillisverkoissa tytäryhtiö Suomen Virveverkko Oy:öön.

Järjestelmäsuunnittelija toimii tarvittaessa myös projektivastuullisena uusien ja nykyisten palveluiden tai palvelualustojen asiakasratkaisujen kehittämisessä, suunnittelee teknisiä ratkaisuja, sekä varmistaa teknisen osaamisen siirtymisen palvelutuotantoon. Lisäksi järjestelmäsuunnittelija toimii palvelun tai palvelualustan teknisenä asiantuntijana.

Menestyäksesi tehtävässä odotamme sinulta sekä tiimityöskentelytaitoa että kykyä työskennellä itsenäisesti. Olet oma-aloitteinen, organisointikykyinen, tarkka ja johdonmukainen. Työskentelyotteeltasi olet järjestelmällinen, työstät tehtäväsi loppuun sekä olet tarvittaessa valmis tarttumaan myös uusiin haasteisiin. Hallitset hyvin asiakokonaisuuksia ja dokumentoit ne mallikkaasti.

Lisäksi arvostamme teknistä osaamista muiden muassa seuraavilta osa-alueilta:

  • Palvelimet (Windows ja Linux)
  • Palvelimien virtualisointiratkaisut
  • Tekniset tietoturvaratkaisut
  • Tietokannat

Kerro hakemuksessa myös, mikäli sinulla on edellä mainittujen osa-alueiden lisäksi muuta erityisosaamista esimerkiksi valvonta-, hallinta- ja työnohjausjärjestelmistä.

Tarjoamme sinulle monipuolisia ja haastavia työtehtäviä, asiantuntevan työyhteisön, nykyaikaiset työkalut ja viihtyisän työympäristön vakavaraisessa ja kehittyvässä yhtiössä. Toimimme usealla paikkakunnalla Suomessa ja tehtäväsi ovat valtakunnallisia, joten työtehtävät edellyttävät matkustusvalmiutta kotimaassa. Toimipisteesi on Espoossa tai Jyväskylässä.

Tehtävään valittavasta henkilöstä tehdään henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Lisätietoja tehtävästä antavat Personnelin henkilöstökonsultti Nelli Lavanti, puh. 040 686 0557 16.3.2018 klo 11:00 - 12:00 sekä osastopäällikkö Jarkko Tonteri, puh. 040 514 6299, 21.3.2018 klo 13:00 – 15:00.

Täytä hakulomake osoitteessa www.personnel.fi ja liitä mukaan vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoivomuksineen sekä ansioluettelosi 25.3.2018 mennessä.