Järjestelmäasiantuntija
Työeläkeyhtiö Elo

Alkuperäinen julkaisupäivä 10.9.2018

Työeläkeala on osa vauhdikkaasti muuttuvaa ja kehittyvää finanssialaa. Yksityisen sektorin lakisääteistä työeläketurvaa hoidetaan yksityisen puolen työeläkeyhtiöissä kuten Elossa.


Elon eläkepalvelut on edistyksellinen ja kehitysmyönteinen organisaatio, jossa panostetaan voimakkaasti erinomaiseen asiakaskokemukseen sekä toiminnan kehittämiseen mm. analytiikan keinoin. Prosessien kehittäminen, uudet teknologiat, tekoäly ja koneoppiminen sekä uusien palveluiden kehittäminen ovat meille tärkeitä alueita eläkeosaamisen lisäksi.


Haemme joukkoomme uutta dynaamista osaajaa järjestelmäasiantuntijaksi. Taustaltasi voit olla valmistumassa oleva tai jo valmistunut it-tradenomi, AMK (tai vastaava koulutus). Aiempi kokemus eläkealalta ei ole välttämätöntä. Tarjoamme sinulle koulutuksen eläkealan osaajaksi sekä erilaisia kehittymispolkuja vahvuuksiesi mukaan.


Arkeemme kuuluvat lukuisat omat ja alan yhteiset järjestelmät. Toimimme monitoimittajaympäristössä. Tehtäväsi keskittyy käyttäjien ensimmäisen ja toisen tason tukeen paikan päällä sekä järjestelmien ylläpitoon ja raportointiin. Osallistut aktiivisesti ryhmämme toiminnan ja työvälineiden kehittämiseen. Pääset myös kyvykkyyksiesi mukaan kehittämään mm. robotiikkaratkaisujamme ja testausautomaatiotamme.


Odotamme sinulta


  • vähintään loppuvaiheen AMK -tasoista koulutusta, mieluiten IT-alalta
  • kykyä omaksua nopeasti erilaisia järjestelmiä, tietomalleja ja niihin liittyviä prosesseja
  • paloa ongelmien selvitykseen yksin ja yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa
  • hyvää paineensietokykyä ja kykyä toimia joustavasti erilaisissa tehtävissä
  • erinomaista suullista ja kirjallista viestintätaitoa

Menestyäksesi tehtävässä tarvitset kokemusta tietokantahauista, erilaisista tiketöintijärjestelmistä sekä Excelin käytöstä raportoinnissa. Splunk- ja JIRA-osaaminen antaa sinulle lisäpisteitä.

Tarjoamme sinulle


  • vastuullisen ja mielenkiintoisen työn työeläkealan järjestelmien parissa
  • hyvät henkilöstöetuudet ja kannustavan työyhteisön
  • ajanmukaiset työvälineet
  • modernit toimitilat Espoon Tapiolassa.


Lisätietoja tehtävästä antaa palvelupäällikkö Petteri Myntti, 14.9.2018 klo 10.30-12 ja 17.9.2018 klo 14.30-16, puh. 040 7518486 tai petteri.myntti@elo.fi. Tehtävä on määräaikainen ja kesto 31.1.2020 saakka.

Pyydämme täyttämään rekrytointijärjestelmässämme olevan hakemuslomakkeen palkkatoivomuksineen viimeistään 25.9.2018 mennessä.


 

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1180064
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 25.9.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Espoo