IV-asentaja Airdone Oy, Pääkaupunkiseutu
airdone

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 13.1.2022

Haemme asiakkaallemme Airdone Oy:lle ammattitaitoista IV-asentajaa vakituiseen työsuhteeseen.

Airdone perustettiin toiminimenä vuonna 2004, mutta voimakkaan kasvun myötä se muutettiin osakeyhtiöksi vuoden 2007 alusta. Yrityksen pääkonttori on alusta alkaen ollut Helsingissä.

Nykyään Airdone Oy:n palveluksessa on noin 30 osaavaa alan ammattilaista, ja toiminta kattaa koko Suomen. Lisäksi heillä tuetaan kotimaista työvoimaa. Yrityksen taustalla on vankka kokemus ja asiantuntemus ilmanvaihdon puhdistuksista. Palveluihin heillä kuuluvat mm. ilmanvaihdon puhdistukset, ilmamäärien mittaukset ja säädöt, kanavistojen kuvaukset, kiinteistöjen talotekniikkahuollot, pienet asennustyöt, korjaukset, kuten esimerkiksi laakereiden ja huippuimureiden vaihdot, rasvakanavien nuohoukset, väestönsuojien tiiveys ja painekokeet.

Tarjoamme IV-asentajalle vakituisen työpaikan, joka alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.

Toivoisimme että Sinulla olisi jo aikaisempaa kokemusta huoltopuolen työtehtävistä (IV-huolloista TAI kiinteistönhuollosta) ja pystyt kommunikoimaan sujuvasti suomenkielellä sekä suullisesti, että kirjallisesti. Asiakkaina Airdonelle toimii eri kiinteistöt ja taloyhtiöt, joten asiakaspalvelutaitoja tarvitaan. Työtä tehdään pareina ja osittain kohteita voi olla Pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin, joten mahdollisuus reissutyöhön on. B-ajokortti tulisi myös olla. Oma auto on tässä työssä eduksi.

Tässä työssä tulet ainakin aluksi työllistymään Sihti Oy:lle ja viimeistään 6kk jälkeen on mahdollisuus siirtyä Airdonen palkkalistoille. Työn alkaessa Sihti tarjoaa Sinulle laadukkaat ja turvalliset työvaatteet ja työterveyshuollon palvelut käyttöösi. Olemme myös Sinulle tukena kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa.

Jos olet tällä hetkellä etsimässä itsellesi uutta työtä tai edellinen työ on päättymäisillään niin laita hakemus tai soita! Työn aloitus on joustava ja työt alkaa silloin kun sopiva henkilö löytyy, toivottavasti mahdollisimman pian! Palkka neuvoteltavissa kokemuksesi mukaan. Lisätietoja: Kaisa Saarelainen puh. 050 444 4485 tai kaisa.saarelainen@sihti.fi.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1552332
  • Tehtäväalue: Rakennusala
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 30.1.2022
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: Kaisa Saarelainen (kaisa.saarelainen (a) sihti.fi)
  • Sijainti: Vantaa, Espoo, Helsinki, Vantaa