(Poistunut julkaisusta)

IT-asiantuntija, talouden ja varainhallinnan järjestelmät
Finnvera Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 14.1.2021

Finnvera Oyj on valtion omistama erityisrahoitusyhtiö ja Suomen virallinen vientitakuulaitos.
 

Tavoitteenamme on, että asiakkaamme luovat ja saavuttavat rahoituksemme avulla liiketoimintaa ja vientiä, joka ei olisi ollut muuten mahdollista. Visiomme on: Asiakkaidemme menestys vahvistaa Suomen taloutta. Taloudellinen perustamme on itsekannattavuuden saavuttaminen riskejä huolellisesti arvioiden ja halliten.


Vahvistamme asiantuntevaa ja omistautunutta IT-joukkuettamme.

Haemme IT-asiantuntijaa talouden ja varainhallinnan järjestelmäkehitykseen.
 

IT-asiantuntijana toimit liiketoiminnalle tärkeiden talouden ja varainhallinnan järjestelmien pääkäyttäjänä sekä teet järjestelmäkehitystä.

Tehtävässäsi

  • Koordinoit IT-kehityssuunnitelmien toteutusta ja varmistat yhtiön strategian sekä tavoitteiden toteutumisen tiiviissä yhteistyössä talouden ja varainhallinnan kanssa esimerkiksi Lean-menetelmiä hyödyntäen.
  • Jäsennät toimintojen teknologisia kehitystarpeita konkreettisiksi, tehokkaasti toteuttaviksi kehityssuunnitelmiksi. Osallistut keskeisiin analyysi- ja vaatimusmäärittelytehtäviin.
  • Varmistat kehitettävien ratkaisujen asianmukaiset kuvaukset.
  • Kehitysprojekteissa koordinoit alihankkijoiden työtä.
  • Seuraat talouden ja varainhallinnan toimintoihin vaikuttavia ilmiöitä ja teknologioita tunnistaen niistä kehitysmahdollisuuksia Finnveralle.

Tehtäväsi ja roolisi IT-joukkueessamme voivat muuttua ja kasvaa kokemuksesi lisääntyessä ja kehittämishankkeiden edetessä.  

Odotamme sinulta

Jatkamme Finnverassa taloutta ja varainhallintaa tukevien tietojärjestelmien uudistamista erilaisin kehitysprojektein. Tässä onnistuminen edellyttää, että sinulla on näyttöä projektien vetovastuusta ketterin menetelmin ja laajojen järjestelmäkokonaisuuksien hallinnasta (määrittely, kilpailutus ja hankinta, käyttöönotto, ylläpito). Arvostamme kokemustasi julkisista hankinnoista.

Tietoteknisen ammattikorkeakoulututkinnon lisäksi sinulla on kokemusta erilaisista IT-ylläpitotehtävistä ja lisäksi muutaman vuoden kokemus talous- ja varainhallintajärjestelmien ylläpidosta ja niiden kehittämisestä. Odotamme sinulla olevan ymmärrystä talouteen liittyvästä termistöstä ja substanssista.

Windows- ja WEB-palvelimet, SQL-tietokannat sekä integraatiotyökalut ovat päivittäisiä työkalujasi talous- ja varainhallintaohjelmistojen lisäksi. Sinulla on osaamista myös pilvipalveluista ja niihin kytkeytymistä. ITIL-viitekehys on sinulle tuttu. Arvostamme jos olet perehtynyt Linux-palvelimiin ja Oracle-tietokantoihin.

Henkilönä olet ratkaisuhakuinen ja haluat tuottaa hyviä palvelukokemuksia sisäisille asiakkaillesi. Sisäinen työkielemme on suomi, joten edellytämme sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja kyky hallita aikatauluja. Sinua motivoi pitkäjänteinen ja määrätietoinen työskentely yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Olet avoin jakamaan osaamistasi ja kehittymään muissa myöhemmin määriteltävissä IT-tehtävissä.

Tarjoamme sinulle

Tarjoamme sinulle mukavan, osaavan ja kannustavan työyhteisön, jossa on reipas yhdessä tekemisen meininki. Meillä pääset tekemään pitkäjänteistä kehittämistyötä, vahvasti vaikuttamaan Finnveran toimintaan ja näkemään työsi vaikuttavuuden. Meillä on finnveralaisten arvostamia työhyvinvointia tukevia käytäntöjä ja joustavat työaikajärjestelyt etätyömahdollisuuksin. Toimipaikkasi voi valintasi mukaan olla Helsingissä tai Kuopiossa, joskin toistaiseksi työskentelemme etänä.

Videolla IT-arkkitehtimme Esa kertoo millaista on työskennellä Finnveran IT:ssä.

Odotamme hakemustasi verkkosivuiltamme viimeistään 5.2.2021.

Ota yhteyttä, jutellaan lisää:  keskiviikkona 3.2. klo 15-16 ja torstaina 4.2. klo 15-16 IT-ryhmäpäällikkö Harri Miskala p. 040 592 3590.

Haastattelujen tukena käytämme ulkopuolista henkilöarviointia. Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkastamme luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetämme Suojelupoliisin perusmuotoisen turvallisuusselvityksen. Työhöntuloterveystarkastus sisältää huumausainetestin.