Isännöitsijä
Tapiolan Lämpö Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.12.2019

Toimintamme laajentuessa haemme nyt Espooseen vakituiseen työsuhteeseen sekä kokeneita että vastavalmistuneita 

isännöitsijöitä

johtamaan nimettyjen, hyvin hoidettujen asunto-osakeyhtiöiden asioita hallituksen ja yhtiökokouksen antamien ohjeiden mukaisesti. 

Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus (IAT tutkinto tai vastaava) ja mielellään kokemusta isännöitsijänä toimimisesta. Otamme myös huomioon IAT-harjoittelunsa juuri loppuunsaattaneet hakijat, joilla näkemystä ja kokemusta muualta työelämästä. Vastavalmisteena työn pystyy aloittamaan joustavasti, vaikkapa kevään 2020 päätteeksikin – jos tilinpäätösruuhka arveluttaa. Alkuun kohteita tulee olemaan hiukan vähemmän, ajan kanssa kasvaen normaalitasoon.

Arvostamme kiinnostusta uuden oppimiseen ja tiimityöskentelytaitoja. Työ asiakkaiden rajapinnassa edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja. Hyödynnät sujuvasti tietotekniikkaa työssäsi. Oma-aloitteisuus, ahkeruus ja ihmisten kanssa toimeen tuleminen ovat ne tekijät, joilla onnistut.

Tarjoamme kilpailukykyisen palkkauksen kasvavassa vakavaraisessa yrityksessä. Palkan lisäksi maksamme tietysti kokouspalkkiot, matkakorvaukset, bonukset lisälaskutetuista työtunneista sekä hankkeista. Työskentelet tiimissä, johon kuuluu isännöitsijäkollegoita, teknisiä asiantuntijoita, kiinteistösihteereitä ja kirjanpitäjiä. Työsuhde-etuina tarjoamme mm. laajan työterveyshuollon, lounasedun, tukea harrastustoimintaan sekä työsuhdematkalipun.

Lisätietoja tehtävästä saa yksikönpäälliköiltä: Karakalliossa Teemu Saarikivi, p. 040-922 4509 ja Tapiolassa Marja-Leena Arhima-Oinonen, p. 040-922 4031. Lähetä hakemuksesi 31.12.2019 mennessä

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1320173
  • Tehtäväalue: Kiinteistöala
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Espoo