Insinöörioppilas, Etelä-Suomen kallio- ja kaivosrakentaminen
Destia Oy

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 2.12.2020

Haluatko liittyä osaksi kivenkovaa porukkaamme rakentamaan huomisen infraa?

Haemme insinöörioppilasta maa- ja kalliopalveluiden Kallio- ja kaivosrakentamisen yksikköön kesäksi 2021.

Mitä tarjoamme

Destia kasvattaa itsestään strategian mukaisesti vahvempaa kaupunkikehittäjää muuttuvassa ja entistä vaativammassa toimintaympäristössä. Kasvumatkaamme tarvitsemme oppimiskykyisiä harjoittelijoita mukaan joukkoomme, ketkä pääsevät kasvamaan alan ammattilaisiksi.

Insinöörioppilaana Destian kallio- ja kaivosrakentamisen yksikössä työtehtäväsi koostuvat pääosin avolouhinnan tuotannon ohjaamisesta sekä seurannasta. Tulet oppimaan avolouhinta työmaan hallintaa sekä koneohjauksen hyödyntämistä louhinnassa. Tulet myös kehittämään avolouhinnan koneohjauksesta saatavan tiedon hyödyntämistä. Työtehtäväsi määräytyvät myös kokemuksesi ja osaamisesi mukaan.

Harjoittelun aikana pääset tutustumaan infra-alan mielenkiintoiseen maailmaan. Kallioyksikössä tulet muun muassa tutustumaan useaan eri työlajiin. Räjäytyksien suunnittelu ja toteuttaminen on osa päivittäistä toimintaan. Pääset mukaan kehittämään koneohjauksesta saatavan tiedon hyödyntämistä ensimmäisten joukossa, näin ollen sinulla on hyvät mahdollisuut vaikuttaa tietojen hyödyntämiseen jo tässä vaiheessa.

Työt ajoittuvat toukokuun alusta elokuun loppuun, tai sopimuksen mukaan. Toimipisteesi sijaitsee Etelä-Suomessa.

Odotamme sinulta

Rakennamme Destian menestyksen yrityskulttuurin ja ihmisten varaan ja siksi odotamme, että olet halukas sitoutumaan yhteisiin arvoihimmerehdisti, yhdessä, uudistuen ja menestyen.

Odotamme, että olet vähitään 2. vuosikurssin insinööri- tai geologiopiskelija, jolla on reipas ja oma-aloitteinen ote työhön. Pystyt hyvin itsenäiseen työskentelyyn, mutta toimit myös ryhmässä luontevasti. Omaat hyvät IT-taidot ja käytät sujuvasti perusohjelmia. Infrarakentamisen tai louhinnan työkokemus antaa hyvät lähtökohdat menestymiseen, mutta eivät ole välttämättömiä. Työ on liikkuvaa, joten katsomme oman auton käyttömahdollisuuden eduksi. Panostanlupakirja katsotaan myös eduksi.

Kiinnostuitko?

Lisätietoja tehtävästä ja Destialla työskentelystä antaa työpäällikkö Juha Viitala, juha.viitala@destia.fi tai 040 779 5755.

Hakeminen on helppoa

Hae tehtävää klikkaamalla työpaikkailmoituksen lopussa Hae tähän työpaikkaan. Hakeminen on tehty helpoksi; CV, nimi ja sähköposti riittää - toki mielellämme kuulisimme myös hakemustekstin muodossa, miksi tämä työ olisi sinulle mieluinen seuraava askel urallasi. Teemme valintoja sitä mukaa kun sopivia henkilöitä löytyy, joten älä jää miettimään liian pitkäksi aikaa!


Henkilöstöedut

  • Lounas-, liikunta-, kulttuuri-, hieronta-, ja hammashoitoetu (epassi)
  • Kattava työterveyshuolto
  • Lomaosakkeiden käyttömahdollisuus
  • Sairaan lapsen hoitopalvelut

Ota yhteyttä:

Sijainti: Etelä-Suomi

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1404313
  • Tehtäväalue: Rakennusala
  • Työsuhde: Kesätyö
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite