(Poistunut julkaisusta)

Innovaatioasiantuntija
TTY

Alkuperäinen julkaisupäivä 31.7.2018

Tampereen teknillisen yliopiston Innovaatiopalvelut -yksikön tärkeimmät tehtävät liittyvät yliopiston yrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan edistämiseen, teknologiasiirtoon ja immateriaalioikeuksiin. Lisäksi tuemme aktiivisesti yliopiston tutkimukseen ja muuhun toimintaan perustuvan uuden liiketoiminnan syntyä. Innovaatiopalvelut toimivat osana Tampereen kolmen korkeakoulun yhteistä Y-Kampusta. Lisätietoja Y-Kampuksesta voit lukea sivuilta www.y-kampus.fi.

Haemme nyt tulevaisuuden teknologioiden näköalapaikalle

Innovaatioasiantuntijaa

Tehtävänäsi on tutkimuksessa syntyneiden tulosten tunnistaminen, jalostaminen ja arviointi osana keksintö-ja suojausprosessiamme. Lisäksi sparraavalla valmennusotteellasi vastaat IPR-koulutuksesta sekä ideoiden kehittämiseen ja rahoitukseen liittyvästä valmennuksesta ja neuvonnasta, tutkimustulosten kaupallistamisesta sekä näitä tukevasta sisäisestä ja ulkoisesta yhteistyöstä.

Terveisiä tulevalta esimieheltäsi:

”Haemme innostavaa ja verkostoitumiskykyistä osaajaa, joka on hyvä tunnistamaan ja yhdistelemään mahdollisuuksia ja osaajia. Uusien asioiden omaksuminen ja hahmottaminen ovat sinulle luontaisia piirteitä, kun pääset työskentelemän eri alojen nykyisten ja tulevien huippujen kanssa. Tällä hetkellä valmistelemme useita tutkimustulosten kaupallistamishankkeita ja rakennamme uuden Tampereen Yliopiston innovaatiopalvelukokonaisuutta – kokonaisuudessaan huima mahdollisuus.”

Harri Länsipuro, innovaatiopalvelupäällikkö

 

Edellytämme valittavalta henkilöltä

  • Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
  • Käytännön kokemusta ja osaamista teollisoikeuksien hallinnasta
  • Kansainväliseen liiketoimintaan liittyvää, vähintään 2-3 vuoden yritysmaailmassa kertynyttä käytännön kokemusta
  • Hyvää innovaatiotoiminnan tuntemusta ja soveltamiskykyä kehittämishankkeissa, koulutuksessa ja tutkimuksessa
  • Erinomaista suullista ja kirjallista suomen- ja englannin kielen taitoa
  • Kykyä itsenäiseen ja itseohjautuvaan työskentelyyn, taitoa hahmottaa monitahoisia kokonaisuuksia, yhteistyö- ja neuvotteluosaamista sekä asiakaspalveluhenkisyyttä
  • Näkemystä moderneista innovaatiotyökaluista ja hyviä vuorovaikutustaitoja sekä oma-aloitteellisuutta
  • Koulutuskokemus ja yliopiston toiminnan tuntemus katsotaan eduksesi

 

Tarjoamme sinulle

  • Haastavan ja monipuolisen tehtävän, jossa pääset työskentelemään korkeatasoisten tutkijoiden rinnalla
  • Näköalapaikan tulevaisuuden teknologioihin ja teolliskaupalliseen ratkaisumaailmaan
  • Kansainvälisen ja viihtyisän työyhteisön tuen
  • Yliopisto tarjoaa myös hyvät mahdollisuudet omaan ammatilliseen kehittymiseen, kattavan työterveyshuollon, joustavat työn tekemisen mahdollisuudet sekä erinomaiset liikuntamahdollisuudet kampusalueella

 

Muuta huomioitavaa:

Tehtävä täytetään määräaikaisena 31.12.2019 saakka.

Tehtävässä on työsopimuslain mukainen koeaika.

Palkkaus perustuu tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaan. Innovaatioasiamiehen tehtävät asettuvat muun kuin opetus- ja tutkimushenkilökunnan vaativuustasoille 9-10. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa.

Hakuajan päätyttyä kutsumme soveltuvimmat hakijat videohaastatteluihin. Videohaastattelukutsun lähetämme hakemuksella antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Käytämme rekrytointiprosessissa myös TTY:llä toteutettavia haastatteluita.

Hakuohjeet:

Jos kiinnostuit tehtävästä, jätä hakemus TTY:n sähköisellä lomakkeella viimeistään 19.8.2018. Hakemukseen tulee liittää CV.