(Poistunut julkaisusta)

ICT-asiantuntija
Suomen Videoviestintä SVV Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 1.11.2019

Haemme asiantuntevan tiimimme vahvistukseksi Team Leaderiksi

ICT-asiantuntijaa

Työssäsi pääset työstämään Suomen suurimman tapahtumatalon verkkoratkaisuja, jotka ovat kansainvälisesti vertailukelpoisia. Vastaat Messukeskuksen tapahtumien tietoliikenneverkkojen ylläpidosta ja kehittämisestä yhdessä kahden hengen tiimisi ja tarpeen mukaan kutsuttavien freelancereiden kanssa, vastaat myös freelancer-verkostosta. Toimenkuvaan kuuluu myös mm. suurimpien tapahtumiemme ja kongressiemme (esim. Nordic Business Forum ja isot kansainväliset kongressit) tietoliikenneverkkojen suunnittelu, konfigurointi ja ylläpito. Vastaat myös vuokrattavien tietokoneiden ohjelmistoista ja niiden ylläpidosta. Työhösi sisältyy myös Messukeskuksen toimiston ja koko kiinteistön verkon ylläpitoon liittyviä tehtäviä ja kehitystyötä. Pääset osallistumaan mm. Messukeskuksen tulevien laajennusten tietoliikenneratkaisujen suunnitteluun ja toteutukseen. Olemme myös aloittamassa WiFi 6 päivityksen langattomille verkoille.

Odotamme sinulta AMK-tason tutkintoa ja näyttöä langattomien verkkojen hallinnasta. Olet hyvä organisoimaan, mutta tartut myös itse tekemiseen ja tarvittaessa voit joustaa työajoissa – vastapainoksi voit myös pitää vapaata. Tehtävien hoidossa auttaa, jos sinulla on Cisco-tuotteiden tuntemus ja sertifikaatit. Englannin kielen taito on välttämätön.

Arvostamme innostavaa ja iloista asennetta. Otat vastuun omasta työstäsi ja samalla myös vastuun asiakkaidemme onnistumisesta. Olet rohkea uudistuja ja haluat oppia uutta. Kykenet myös kestämään paineita välillä tiukoissakin tuotantoaikatauluissa.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän kehittyvällä tapahtuma-alalla elinkeinoelämän näköalapaikalla sekä vakaan ja hyvämaineisen työantajan edut. Tehtävä on itsenäinen ja pääset käyttämään osaamistasi monipuolisesti. Sinulla on tukenasi SVV:n ammattitaitoinen tiimi ja Messukeskuksen IT-ammattilaiset.

Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi oheisen linkin kautta 10.11. mennessä. 

https://www.sympahr.net/public/pq.aspx?3d0861de

Lisätietoja tehtävästä antaa 7.11. klo 12-13 tuotantopäällikkö Jouni Järvelin, puh. 0404518512.