(Poistunut julkaisusta)

HUOLTOASENTAJA, Tuusula
Manpower

Alkuperäinen julkaisupäivä 14.5.2018
Suomalainen Cramo on täyden palvelun rakennuskonevuokraamo, joka vuokraa asiakkailleen myös siirtokelpoisia tiloja sekä tarjoaa rakentamista, saneeraamista ja kunnossapitoa tukevia palveluja. Cramo lupaa asiakkailleen aina mainion päivän työmaalla ja kantaa vastuun paitsi hyvästä asiakaspalvelusta, myös toimitusten aikatauluista ja kaluston ja palveluiden ensiluokkaisesta laadusta. Cramon juuret ulottuvat 65 vuoden taakse ja on tällä hetkellä alansa johtavia palveluntarjoajia Pohjoismaissa sekä Keski- ja Itä-Euroopassa. Cramolla on toimintaa 14 maassa noin 320 toimipisteessä ja henkilöstöä noin 2 500. Cramo konsernin vuoden 2017 liikevaihto oli 729 miljoonaa euroa. Suomessa toimimme noin 500 työntekijän voimin yli 50 toimipisteessä. Cramo Finland Oy on osa Cramo-konsernia, jonka emoyhtiö Cramo Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

 

Etsimme nyt Cramolle Tuusulan toimipisteeseen HUOLTOASENTAJAA työskentelemään rakennuskonevuokraamomaailmassa. Työtehtäväsi on huolehtia rakennushissien ja mastolavojen huolloista ja vikakorjauksista.  Työ on kokoaikainen ja työajat sijoittuvat arkisin välille 7.00-16.00 (7,5 tuntia päivässä). Työt alkavat mahdollisimman pian ja työsuhde on vakituinen. 

Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa koulutusta tai kokemusta sekä hyvää asennetta, korkeaa työmotivaatiota ja tiimityötaitoja. Olet positiivinen ja ripeä työntekijä, joka hoitaa jokaisen työtehtävän mallikkaasti. Lisäksi edellytämme hakijalta hyvää suomenkielen taitoa ja fyysistä kuntoa koska työ on fyysisesti kuormittavaa. Arvostamme kokemusta teknistä osaamista vaativista tehtävistä (esim. autoasennus ym.) tai rakennusalalta sekä erilaisten rakennusalalla tarvittavien koneiden ja laitteiden tuntemusta. Arvostamme myös trukin käyttötaitoa (trukkikortti katsotaan eduksi).

Tarjoamme sinulle arvokasta työkokemusta ja mukavat työkaverit, osana arvostetun ja vakavaraisen yrityksen rivejä. Työssä pääset oppimaan uutta ja toimimaan vastuullisessa roolissa, innostavan työporukan ympäröimänä. 

Tavoitteenamme on MAINIO PÄIVÄ TYÖMAALLA. Teemme Cramolla töitä uudenlaisten – toimivien – työpäivien eteen. Mielestämme kaikkien tulisi viihtyä työssään ja päästä nauttimaan maailmasta, jota asiakkaamme rakentavat. Joka päivä. 

Hae tehtävää luomalla hakuprofiilisi Manpowerin sivuille ja klikkaamalla tehtävässä olevaa ”HAE”-painiketta. Hae paikkaa pian, sillä aloitamme haastattelut pikimmiten ja paikka täytetään heti soveltuvan henkilön löydyttyä!

Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsultti Rami Inkilä, puh. 040 777 1403, rami.inkila@manpowergroup.fi. 

Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin erikoistuneista yrityksistä. Työnantajat etsivät kauttamme taitavia ja motivoituneita ammattilaisia kaikille organisaatiotasoille, määräaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Palvelemme asiakkaitamme ja hakijoitamme valtakunnallisesti aluetoimistojemme kautta. Manpower on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys.