(Poistunut julkaisusta)

Huoltoasentaja (paineilma)
Sarlin Oy Ab

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.8.2019

Meillä aloitti kesällä uusi asentaja ja nyt etsimme hänelle työkaveria.

 

HUOLTOASENTAJA (PAINEILMA)

 

Etsimme arjen tilanteissa oma-aloitteisesti työskentelevää asentajaa. Asiakkaamme käyttävät paineilmaa hyvin erilaisissa ympäristöissä ja siksi tehtävä edellyttää joustavuutta sekä kykyä työskennellä lähellä asiakasta. Olemme kiinnostuneita tekniikasta ja pidämme siitä, että saamme asiakkaiden rattaat pyörimään parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Työmme oppii parhaiten tekemällä ja jakamalla osaamista työkavereiden kanssa. Työtä ei yleensä tehdäkään yksin vaan yhdessä asiansa osaavien ammattilaisten kanssa. Tehtävässä onnistumiseksi tarvitaan kuitenkin käden taitojen lisäksi ymmärrystä tekniikasta ja jonkin verran myös sähköteknistä osaamista yhdistettynä tietotekniikan perusosaamiseen.

 

Huoltoasentajana suoritat pääasiassa mekaanisia huoltotöitä eri kokoisten paineilmakompressorien parissa tehdasympäristössä, mutta myös paloasemilla, sairaaloissa, konepajoissa ja muissa valmistavan teollisuuden laitoksissa. Työ sisältää ennakkohuoltoja, asennuksia ja vikojen etsimistä/korjaamista. Ennakkohuollot voivat sisältää monipuolisesti kaikkea öljynvaihdoista isojenkin komponenttien vaihtoihin. Vikojen etsimisessä / korjauksissa on hyötyä myös sähköpuolen osaamisesta.

 

Asentajamme kertoo työstään näin: ”Sarlinilla liikkuvan huoltoasentajan työ on monipuolista ja vaihtelevaa. Itse pystyn vaikuttamaan työpäiväni kulkuun ja sisältöön. Työantajana näen Sarlinin juuri sopivan kokoisena eli ei liian pieni ja toisaalta ei myöskään liian suuri yritys, joten keskikokoisessa yrityksessä viihtyy oikein hyvin. Työkuorma on sopiva ja päivät vaihtelevia. Hyvinä puolina näen asianmukaiset työkalut ja mukavan työympäristön. Työnantajasta, esimiehistä tai muista ei löydy valittamista, joten viihdyn työssäni hyvin”.

 

Meillä työturvallisuus ei ole vain maininta ilmoituksessa, vaan työskentelemme aina niin, että jokainen työpäivämme on turvallinen.

 

Keskustelemme mielellämme kanssasi tehtävästä. Mikko Salmen saat kiinni parhaiten arkipäivisin klo 15-16 välisenä aikana, numerosta 010 550 4250. Personnelin konsultin Antti Lavannin tavoitat puolestaan numerosta 040 5755 333 ja sähköpostilla osoitteesta antti.lavanti@personnel.fi.

 

Kun päätät ilmoittaa kiinnostuksesi tehtävään, voit joko lähettää siitä Antille tekstiviestin tai sähköpostin, jossa kerrot nimesi ja yhteystietosi puhelinnumeroineen tai vaihtoehtoisesti voit jättää perinteisesti hakemuksen osoitteessa www.personnel.fi viimeistään maanantaina 19.8.2019.