Huoltoasemapäällikkö, Espoo
HR Yhtiöt Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 1.11.2019
Etsimme asiakkaallemme Huoltoasemapäällikköä. Etsimme osaajaa, joka tulee ottamaan vetovastuun Espoossa sijaitsevan huoltoaseman päivittäisestä toiminnasta. Tehtävään annetaan kattava perehdytys ja vastuuta tullaan antamaan pikkuhiljaa valitun osaajan taustan ja valmiuksien mukaan. Henkilö tulee työllistymään suoraan asiakasyritykseen.

Etsimme yrittäjähenkistä, kuluttajaliiketoiminnan parissa esimiestehtävässä työskennellyttä tiimipelaajaa. Etsimme osaajaa, joka pystyy pitämään langat käsissään myös kiireen keskellä, eikä pelkää laittaa itseään likoon yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Huoltoaseman lounas on alueella tunnettu ja asema palvelee päivittäin noin 200 lounasasiakasta, joten ravintola-alan työkokemus ja tuntemus olisi erittäin tervetullutta. Lounasruokailun lisäksi huoltoaseman liiketoimintaan kuuluvat polttoainemyynnin lisäksi renkaiden myynti -sekä vaihtopalvelut. Asema sijaitsee vilkkaasti liikennöidyllä alueella, jonka läheisyyteen on kaavoitettu uusi noin 3000 asukkaan asuinalue. Aseman sijainti on siis liiketoiminnallisesti erittäin potentiaalinen.

Huoltoasemapäällikön päivittäisiin tehtäviin kuuluvat palvelun laadun varmistaminen, päivittäisen toiminnan ja henkilöstön työskentelyn ohjaaminen, tavarantoimittajasuhteiden ylläpito sekä polttoainekuormien hintaseuranta sekä kuormakirjanpito. Tehtävässä menestyminen edellyttää sitoutumiskykyä, hyviä stressinhallintataitoja, kykyä johtaa toisten työskentelyä sekä kokonaisuuden hallintataitoja.

Jos kiinnostuit tehtävästä, lähetäthän hakemuksesi oheisen linkin kautta. Lisätiedot puhelimitse tarja.kahkonen@hryhtiot.fi



HR Yhtiöt OY on vuonna 2009 perustettu kotimainen henkilöstöpalveluyritys, joka on osa Citywork -konsernia. Pitkän ja monipuolisen osaamisen asioista voimme palvella useilla eri toimialoilla löytäen oikeat tekijät oikeisiin kohteisiin - tehokkaasti ja luotettavasti. Taustallamme on vahva joukko rekrytointialan rautaisia ammattilaisia, jotka palvelevat eri toimipisteissä ympäri Suomea. Etsimme jatkuvasti joukkoomme eri alojen nousevia kykyjä ja kokeneita erityisosaajia. Laajan toimialakentän ansiosta voit löytää elämäntilanteeseesi sopivaa työtä, laajentaa osaamistasi tai vaihtaa urapolkusi suuntaa. Lue meistä lisää ja jätä hakemuksesi osoitteessa https://hryhtiot.fi

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1312704
  • Tehtäväalue: Asiakaspalvelu/palvelu, Yrittäjyys
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 15.11.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: Tarja Kähkönen (tarja.kahkonen (a) hryhtiot.fi)
  • Puhelin: 0442814612
  • Sijainti: Espoo, Uusimaa