(Poistunut julkaisusta)

Huoltamokahvilatyöntekijä Shell Parkano
Opteam

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.7.2018

Oletko aktiivinen ikiliikkuja, joka nauttii intensiivisestä työtahdista? Kaipaatko työltäsi monipuolisuutta, vaihtelevuutta ja mahdollisuutta haastaa itseään? Virtaako suonissasi asiakaspalveluhenkinen veri? Olisitko juuri sinä ketjumme uusin helmi?
Mikäli vastasit kysymyksiimme kyllä, saatat olla Shell HelmiSimpukka Parkanoon etsimämme
HUOLTAMOKAHVILATYÖNTEKIJÄ yövuoroon.

Mitä pääset meillä tekemään?

Tätä monipuolisempaa ja antoisampaa työtä on hankala löytää, sillä meillä pääset näyttämään kyntesi niin kahvilapuolen asiakaspalvelutehtävissä kuin jonkin verran myös keittiön puolella ruuanvalmistuksen parissa. Kahvilassa työtehtäviisi kuuluu myyntityön lisäksi mm. Veikkauksen palveluista huolehtiminen. Näiden asiakaspalvelutehtävien lisäksi pidät nälkäiset tielläliikkujat tyytyväisinä valmistamalla niitä ruokatuotteita, jotka ovat listalta tilattavissa aina aseman ollessa auki. Myös aseman siivous tapahtuu henkilökunnan toimesta.

Parkanon Shell HelmiSimpukka on auki 24 h, ja työvuorosi sijoittuvat klo 22-06 väliselle ajalle. Tarkastathan, että pääset kulkemaan työvuoroihin työaikojen puitteissa, mikäli sinulla ei ole omaa autoa.

Kuka meillä pärjää?

Arvostamme hakijalta ennen kaikkea reipasta tekemisen meininkiä sekä joustavaa asennetta työntekoa kohtaan. Olet aurinkoinen asiakaspalvelija, jolla on hymy herkässä ja otat asiakkaasi aina vastaan rennolla ja osaavalla otteella. Nautit aseman vilkkaasta ja ajoittain hektisestäkin työtahdista, paineensietokykysi on rautaa ja pyrit aina ylittämään itsesi tehtävästä riippumatta. Ymmärrät myös, etteivät aseman työt tekemällä lopu ja osaatkin käyttää rauhalliset hetket oma-aloitteisesti hyödyksesi.

Aiempi kokemus näiden palvelujen parissa työskentelystä tai huoltoasemalla ahkeroinnista luetaan ehdottomasti eduksesi. Mikäli et kuitenkaan vielä ole alan ammattilainen, ei huolta! Meillä pärjää käsistään kätevä, heittäytymiskykyinen ja oppimishaluinen tyyppi, me kyllä koulutamme sinut tehtävään.

Tässä työssä asenne ratkaisee!

Entä mitä me tarjoamme sinulle?

Me tarjoamme sinulle haastavaa mutta erittäin antoisaa työtä mahtavan työporukan ympäröimänä. Meillä jokainen päivä on aidosti erilainen ja aina oppii jotakin uutta. Meiltä saat myös mahtavat valmiudet työelämään; jos pärjää meillä, pärjää missä vain! Lisäksi pääset Restelin erinomaisten henkilöstöetujen ja urakehitysmahdollisuuksien piiriin.

Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja tunteja on tarjolla 80h/3vko.

Kiinnostuitko?

Mikäli koet kuuluvasi joukkoomme, kerro se meille hakemuksessasi viimeistään 31.7. Toimi nopeasti, sillä käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Restel Oy on suomalainen ravintola-alan yritys, johon kuuluu noin 170 ravintolaa ja se työllistää yli 3000 ravintola-alan ammattilaista. Restelin ruoka- ja juomaravintoloita on kattavasti aina Helsingistä Rovaniemelle ja töitä on tarjolla monipuolisesti kautta maan. Lisää Restelistä työnantajana löydät täältä https://kampanja.opteam.fi/restel

Edellytykset työnsaannille: täysi-ikäinen, Hygieniapassi