HR Partner / Compensation and benefits manager
NCC Suomi Oy

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 12.2.2021

Haemme juuri sinua, monipuolinen ja kokenut HR-osaaja!

Meillä pääset tekemään yhteistyötä nimettyjen liiketoiminta-alueiden HR Partnerina, keskittyen bisneksen toiminnan edistämiseen monipuolisella HR-työlläsi. Lisäksi tehtäviisi kuuluu myös NCC Suomen Compensation & Benefits -managerin rooli. NCC:n uusi strateginen suunta on julkistettu joulukuussa 2020 ja pääset tuoreeltaan sen mukanaan tuomiin tuuliin.

HR partnerina vastuullesi kuuluvat esimiesten ja liiketoimintajohdon kumppanina toimiminen rekrytointiin, työsuhdeasioihin, osaamisen kehittämiseen, toimintakulttuuriin sekä muihin henkilöstöasioihin liittyvissä asioissa. Olet myös mukana ko. liiketoiminta-alueiden johtoryhmissä. Compensation & Benefits-managerina vastaat mm. kannustinjärjestelmistä, vuotuisesta palkantarkasteluprosessista ja palkitsemisen kehittämisestä. Lisäksi osallistut konsernin kehityshankkeisiin osaamisen ja mielenkiintosi mukaan.

Tulet osaksi neljän hengen HR-tiimiämme, joka vastaa NCC Buildingin HR-toiminnasta Suomessa. Teemme tiivistä yhteistyötä paikallisen HR-prosesseista vastaavan Country HR-tiimin kanssa ja osallistumme myös yhteisiin kehitysprojekteihin pohjoismaisten kollegoidemme kanssa.

Tehtävässä menestyäksesi sinulla tulisi olla soveltava korkeakoulututkinto sekä useamman vuoden kokemus laaja-alaisista liiketoiminnallisista HR-tehtävistä. Lisäksi edellytämme kokemusta kannustinjärjestelmien ja palkitsemisen kehittämistä. Kokemus pitkäjänteisestä henkilöstöresurssien kehittämisestä on eduksi. Olet ajan hermoilla HR:n kehityksessä, hyvä verkostoitumaan ja tunnet palveluntuottajia. Persoonaltasi olet valoisa ja rohkea, et pelkää muuttuvia tilanteita, ja pystyt joustavasti muuntamaan toimintaasi tilanteen ja tarpeen mukaan. Ajatuksesi ohjautuvat ratkaisukeskeisesti ja haluat aidosti tuoda lisäarvoa työlläsi.

Toivomme myös aitoa kiinnostusta rakennusalaa kohtaan sekä vahvaa halua ymmärtää siitä lisää voidaksesi työskennellä parhaalla mahdollisella tavalla liiketoimintamme kumppanina. Odotamme sinulta myös valmiutta ja innokkuutta ajan myötä laajentaa osaamistasi ja tehtäväkenttää tarpeen, kiinnostuksesi ja osaamistaustasi mukaan. Sujuva englanninkielentaito on tehtävässä tarpeellinen. Ruotsin kieli on pohjoismaisessa yhteistyössä eduksi, muttei välttämätön.

Tarjoamme mielenkiintoisen ja haastavan tehtävän, jossa pääset toteuttamaan osaamistasi sekä oppimaan uutta. Saat tueksesi kokeneen ja ammattitaitoisen henkilöstömme. Meillä on ison talon tarjoamat henkilöstöedut ja arvostamme työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Pääkonttorimme sijaitsee keskeisellä paikalla Helsingissä Ruskeasuolla. Lue lisää NCC:stä työnantajana nettisivuiltamme.

Lisätietoja tehtävästä antaa henkilöstöjohtaja Riikka Ikonen, puh. 050-3665161, riikka.ikonen@ncc.fi.

Parhaiten tavoitettavissa tiistaina 16.2. klo 10-11 ja perjantaina 19.2. klo 10-11.

Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Jos kiinnostuit, hae tehtävää järjestelmämme kautta 1.3.2021 mennessä. Liitäthän mukaan ansioluettelosi ja palkkatoiveesi.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1425267
  • Tehtäväalue: HR
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: Riikka Ikonen (riikka.ikonen (a) ncc.fi)
  • Puhelin: 0503665161
  • Sijainti: Helsinki, Uusimaa, Helsinki, Uusimaa