(Poistunut julkaisusta)

HR-harjoittelija
Lassila & Tikanoja Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 18.5.2018

Olemme L&T:n Kiinteistöpalveluiden HR-osasto ja olemme tulessa! No, emme kirjaimellisesti, mutta vähintääkin ihan fiiliksissä isosta HRD-projektista, jota työstämme parhaillaan. Haluamme levittää innokasta tekemisen fiilistä myös vasta uraansa aloitteleville, siispä etsimmekin joukkoomme ahkeraan

DATANOMIOPISKELIJAA

työharjoitteluun verkkoperehdytys-projektimme parissa HR-osastollamme. Meillä työharjoittelussa et joudu vain etäältä tarkkailemaan, vaan pääset oikeasti oppimaan käytännön kautta verkkokoulutusten rakentamista annettujen sisältöjen pohjalta sekä järjestelmäkoulutusmateriaalien työstöä. Lisäksi sinulla on harjoittelujakson aikana mahdollisuus päästä tutustumaan rekrytointijärjestelmämme käyttötukeen. Harjoitteluaika on sopimuksen mukaisesti kesä- syyskuu 2018. Kyseessä on palkallinen harjoittelu.

Aiomme opettaa sinulle paljon työharjoittelun aikana, mutta toivomme sinun olevan jo ennestään tietoteknisesti näppärä ja loppusuoralla datanomin opinnoissasi. Myös vahvaa suomen- ja englanninkielen taitoa tarvitaan harjoittelussa. Jos sinulta löytyy aiempaa näppituntumaa verkkokoulutustyökaluihin tai videoiden editointityökaluihin, sen parempi! Jos otteesi työntekoon on tunnollinen ja tarkka ja asenteesi aurinkoinen, uskomme että saat harjoittelusta paljon irti!

Odotamme palavasti hakemustasi, joten käypä rustaamassa se jo tänään osoitteessa www.lassila-tikanoja.fi, viimeistään kuitenkin 27.5. mennessä. Jos jokin asia vielä askarruttaa, laita kysymyksesi sähköpostilla: henna.jarvinen@lassila-tikanoja.fi. Hakemuksia alamme lukemaan jo hakuaikana, joten älä pähkäile asiaa sen pidempään!