(Poistunut julkaisusta)

HR-harjoittelija, rekrytointi & HRD
Murata Electronics Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 16.1.2019

HR-alasta innostunut opiskelija, onko tavoitteenasi työskennellä tulevaisuudessa monipuolisesti rekrytoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen parissa? Sytytkö uuden oppimisesta, kehittämisestä ja toisten tukemisesta? Tule Muratalle kasvamaan HR-osaajaksi kanssamme!


Etsimme nyt kehityksennälkäistä HR-harjoittelijaa työskentelemään rekrytointien parissa kesällä 2019 osana Talent Acquisition and HR Development -tiimiä Vantaan toimipisteellämme. Tiimimme vastaa Muratalla rekrytoinneista ja houkuttelevuuden lisäämisestä Suomessa sekä henkilöstön kehittämisestä. Kesän aikana tehtävänäsi on vastata osaltasi rekrytointiprosessien sujuvuudesta ja auttaa meitä löytämään parhaat kandit avoinna oleviin tehtäviin. Tuet erityisesti korkealaatuisen tuotantoympäristömme rekrytoinneissa. Työpäiviisi kuuluu esimerkiksi työpaikkailmoitusten luomista, haastatteluiden pitämistä, aktiivista yhteydenpitoa hakijoihin sekä esimiesten tukemista läpi rekrytointiprosessin. Osallistut myös rekrytoinnin seurantaan ja raportointiin, oppilaitosyhteistyön ja työnantajamielikuvan kehittämistehtäviin sekä henkilöstönkehittämisprojekteihin kuten uuden Trainee -ohjelmamme luomiseen.


HR-harjoittelijanamme tulet osaksi pientä mutta tehokasta tiimiämme, jossa yhdistyvät hedelmällisellä tavalla vahva kokemus ja moderni ote sekä halu kehittää ja kehittyä. Tässä roolissa teet tiivistä yhteistyötä muun HR-tiimin lisäksi rekrytoivien esimiesten sekä erilaisten rekrytoinnin yhteistyökumppaneidemme kanssa.


Kesätyö tiimissämme antaa sinulle erinomaiset mahdollisuudet kehittää asiantuntijuuttasi tämän hetken kiinnostavimpien HR-teemojen äärellä sekä kartuttaa kokemusta tulevaa HR-uraasi varten. Olemme high-tech yritys ja jatkuvan parantamisen edelläkävijä, jonka tuotteet pelastavat tien päällä ihmishenkiä, joten pääset mukaan mielenkiintoisten tuotteiden ja monipuolisten teknologiarekrytointien maailmaan. Voit vaikuttaa tehtävänkuvaasi vahvuuksiesi ja kiinnostustesi perusteella ja roolissa on mahdollista jatkaa myös kesän jälkeen osa-aikaisena opintojen ohella.


Tehtävään hakevalta odotamme:


  • Soveltuvia ylempään korkeakoulututkintoon tähtääviä opintoja.
  • Innostusta rekrytointiin ja työnantajakuvan kehittämiseen.
  • Järjestelmällistä ja itsenäistä työskentelytapaa sekä erinomaisia organisointitaitoja.
  • Hyvää suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Arvostamme, jos olet aloitteellinen, innostunut ja sinulla hyvät yhteistyö- ja verkostoitumistaidot. Eduksesi on myös aiempi harjoittelukokemus HR-alalta, erityisesti rekrytoinneista tai työnantajakuvan ja oppilaitosyhteistyön kehittämistehtävistä. Toivomme, että jaat intomme jatkuvaan parantamiseen, kasvavassa yrityksessä toimimiseen sekä rekrytointien lisäksi myös henkilöstön kehittämiseen. Meistä olisi hienoa, jos sinulla olisi kiinnostusta kasvaa tiimimme vakinaiseksi jäseneksi muutaman vuoden sisällä saatuasi opiskelut päätökseen.


Oletko valmis kehittymään ja kehittämään kanssamme? Jätä meille hakemus!

Pääset mukaan kesätyöhakuumme jättämällä rekrytointijärjestelmäämme CV:n sekä lyhyen saatekirjeen, jossa kerrot miksi kiinnostuit tästä tehtävästä 28.2.2019 mennessä. Työ alkaa sopimuksen mukaan loppukeväästä ja jatkuu määräaikaisena alkusyksyyn.


Jäitkö vielä miettimään jotakin? Lisätietoja tehtävästä antaa Tuomas Nurmi 18.1. klo 14-15, 22.1. klo 10-11 ja 30.1. klo 15-16, puh. +358 40 356 1807. Lue myös lisää Muratasta osoitteessa www.muratafinland.com.