HR Generalist
Telia Finland Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.10.2018

Nimeni on Marja ja vastaan Telian globaalissa HR organisaatiossa 1st Line tekemisestä Suomen, Viron ja Liettuan osalta. Etsin nyt tiimiini uutta HR-asiantuntijaa määräaikaiseen tehtävään Rovaniemelle 30.6.2019 asti.

Would you be our perfect match?

Tiimikavereiksi saat kansainvälistä porukkaa, huipputyyppejä ja osaamista kolmesta eri Telia-maasta. Työskentelemme tiiviissä yhteistyössä myös muiden HR-organisaation tiimien kanssa ympäri Pohjoismaita ja Baltiaa. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä mukaan matkallemme, jossa tavoitteenamme on luoda loistavaa työntekijäkokemusta New Generation Telco -hengessä.

Seuraava mahdollisuutesi

Roolisi on toimia sisäisten asiakkaidemme ensikontaktina henkilöstöasioissa, kun he ovat yhteydessä meihin. Sinun toiminta-alueena on pääosin suomalaisten työntekijöiden ja esimiesten neuvonta puhelimitse ja sähköisesti. Lisäksi palvelemme tarvittaessa myös muiden maiden työntekijöitä. Tehtävään sisältyy myös muita päivittäisiä HR-tehtäviä, kuten esimerkiksi yhteydenpitoa palkanlaskentaan ja työsuhteeseen liittyvien dokumenttien laadintaa. Tehtäväkenttä on monipuolinen ja pääset joka päivä oppimaan uutta. Tärkeitä sidosryhmiäsi ovat sisäiset asiakkaamme eli työntekijät ja esimiehet, globaali HR -organisaatiomme ja muut henkilöstöasioiden hoitamiseen liittyvät kumppanimme.

Keskeisin tavoitteesi on tarjota työntekijöille ja esimiehille neuvontaa, tukea ja vastauksia erilaisissa henkilöstöasioissa ja opastat heitä myös Workday -järjestelmän käytössä. Olet mukana vaikuttamassa työntekijäkokemukseen näköalapaikalta.

Kuka sinä olet?

Toivon, että sinulla on kokemusta HR-tehtävistä ja/tai osaamista henkilöstöasioiden hoidosta. Asiakaspalvelualttius huokuu sinusta. Ymmärrät, miten tuotetaan hyvää asiakaspalvelua, sinulla on hyvät ongelmanratkaisutaidot ja osaat viedä ratkaisuja käytäntöön nopeallakin tahdilla. Ennen kaikkea toivon, että olet valmis oppimaan ja kasvattamaan osaamistasi henkilöstöasioissa sekä Suomi-tasolla että globaalisti. Workday -järjestelmän tuntemus katsotaan eduksi.

Otat vastuuta asioista, osaat johtaa itseäsi ja työskentelyäsi. Olet tiimipeluri, jolla on erinomaiset yhteistyötaidot, jota kansainvälisessä tiimissämme työskentely edellyttää.

Viestit erinomaisesti suullisesti ja kirjallisesti sekä suomeksi että englanniksi. Ruotsin kielen taito on eduksi.

Mitä voit odottaa?

Kehitämme koko ajan toimintamallejamme ja käytössä olevia työkaluja, jotta pystymme tarjoamaan parasta työntekijäkokemusta kaikille Telialaisille. Tuemme kokeilukulttuuria, kannustamme ideointiin ja tähtäämme siihen, että kaikki meillä ovat mestareita itsensä johtamisessa.

Tällä hetkellä tiimissämme on 3 henkilöä Rovaniemellä, 1 Tallinnassa ja 2 Liettuassa. Minä itse työskentelen Turussa. Meitä on mahtava ja sitoutunut porukka erilaisia persoonia tukemassa sinun onnistumistasi ja kasvuasi.

Minulle on tärkeää, että tiimissämme on avoin ilmapiiri ja asioista keskustellaan reilusti. Jaamme tietoa ja näkemyksiämme aktiivisesti, ja haastamme toisiamme positiivisessa hengessä.

Innostuitko?

Jos haluat osaksi tätä matkaamme, niin lähetä meille itsesi näköinen hakemus! Hakea voit nettisivujemme kautta (telia.fi/career) viimeistään 25.10.2018 mennessä.

Kerron mielelläni lisää tulevasta roolistasi, tiimistä tai meillä työskentelystä. Marja Alakiuttu, +358 40 3021812, tai marja.alakiuttu@teliacompany.com 

Welcome to Telia – Home to your next big opportunity!

Olemme Telia, New Generation Telco. Meillä on tärkeä tehtävä – tuoda maailma lähemmäksi ihmistä. Tarjoamme ihmisille innovatiivisia, helppoja ja tehokkaita tapoja kommunikoida keskenään missä päin maailmaa tahansa. Verkot ja muut operaattoripalvelut ovat edelleen ydinosaamistamme, mutta lisäksi olemme digitaalisen liiketoiminnan edelläkävijä toimintaamme lähellä olevilla alueilla, kuten IoT, datakeskus, älykäs liikenne tai koti sekä digitaalinen tunnistautuminen. Inspiroidu New Generation Telco -matkastamme ja löydä uusi yhteys kanssamme!

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1192394
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Rovaniemi