(Poistunut julkaisusta)

HR-asiantuntija
Teknologiateollisuus ry

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.9.2020

Haemme Hallintoyksikköön HR-asiantuntijaa monipuoliseen työtehtävään.

HR-asiantuntijan tehtävänä on työntekijöiden työsuhteen elinkaaren liittyvien asioiden kokonaisvaltainen hoitaminen. Vastaat palkkahallinnon rutiineista, toimit HR-järjestelmän pääkäyttäjänä, tuotat henkilöstöä koskevia raportteja sekä osallistut rekrytointeihin ja työhyvinvoinnin kehittämiseen. HR-asiantuntija on esimiesten ja työntekijöiden tukena henkilöstöasioissa, laatii ohjeita ja opastaa aktiivisesti sekä osallistuu HR-prosessien kehittämiseen. Tehtäväkenttääsi on mahdollista liittää jatkossa myös muita HR-toimintoja tukevia tehtäviä oman kokemuksesi ja kiinnostuksesi mukaan.  

Edellytämme sinulta monipuolista osaamista, noin 2-5 vuoden kokemusta henkilöstöhallinnon, erityisesti palkkahallinnon tehtävistä sekä tehtävään soveltuvaa koulutusta (esim. tradenomi). 

Tehtävässä pärjääminen edellyttää hyvää osaamista työsuhdeasioista ja hyviä tietoteknisiä taitoja. Tässä työssä tarvitset palveluhenkisyyttä, yhteistyökykyä, sujuvaa suullista ja kirjallista viestintätaitoa sekä valmiutta uuden oppimiseen ja kykyä hallita päivittäisiä rutiineja. Olet oma-aloitteinen, vastuuntuntoinen ja joustava tiimipelaaja, joka on hyvä suunnittelemaan omaa työtään, mutta sopeutuu myös päivän aikana tuleviin muutoksiin. 

Työilmapiirimme on moderni, välitön ja arvostava. Pidämme huolta siitä, että osaamisesi pysyy ajan tasalla ja voit hyvin sekä työssäsi että vapaalla. Meillä on mm. hyvät etätyömahdollisuudet, kattava työterveyshuolto ja tuemme henkilöstön liikuntaharrastuksia. Tarjoamme kilpailukykyiset työsuhteen ehdot sekä viihtyisät ja modernit toimitilat Helsingin parhaalla paikalla, Eteläranta 10:ssä. 

Jätäthän hakemuksesi palkkatoivomuksineen 20.9.2020. mennessä oheisen linkin kautta.