(Poistunut julkaisusta)

Hotellinjohtaja
WorkPower Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 11.2.2021

Etsimme nyt asiakkaallemme Hotelli Lepolampi Oy:lle hotellinjohtajaa vastaamaan kokonaisvaltaisesti hotellin operatiivisesta toiminnasta, henkilöstön johtamisesta, asiakassuhteista sekä toiminnan kehittämisestä.

Hotelli Lepolampi sijaitsee Espoossa Nuuksion kansallispuiston lähellä, luonnonkauniilla paikalla kirkasvetisen Kivilammen rannalla. Hotelli tarjoaa majoittumista viihtyisissä ja rauhallisissa huoneissa. Tunnelmallinen ravintola puolestaan tarjoaa eväät hauskaan iltaan järvimaisemissa. Erilaiset juhlat, esimerkiksi häät, syntymäpäivät ja sukutapaamiset, ovat Lepolammen erikoisalaa.

Työtehtäväsi:

Hotellinjohtajana työskentelet kokonaisvaltaisessa roolissa, vastaten hotellin operatiivisesta toiminnasta, suunnittelusta ja toiminnan kehittämisestä. Työskentelet hotellilla yhdessä muun henkilöstön kanssa osallistuen hotellin kaikkiin päivittäisiin tehtäviin. Toimit esimiehenä tiiviissä tiimissä vastaten resursoinnista, päivittäisjohtamisesta ja työntekijöiden tukemisesta heidän työssään. Toimintaasi ohjaavat tulostavoitteet ja raportoit työstäsi omistajille. Keskeinen osa työtäsi on myös asiakassuhteiden ylläpitäminen, aktiivinen myyntityö ja myynnin kehittäminen.  

Odotamme sinulta:

- Yli viiden vuoden kokemusta työskentelystä hotellialalta, esimieskokemusta sekä osaamista hotelli- ja ravintolatoimialalta

- Alalle soveltuvaa korkeakoulutusta esim. restonomi

- Suomen ja englannin kielen sujuvaa osaamista, muu kielitaito katsotaan eduksi

- Liiketoimintalähtöistä ja analyyttistä työtapaa

- Asiakaspalveluhenkistä asennetta ja aitoa halua tarjota ystävällistä ja laadukasta palvelua

- Kokemusta menestyksellisestä myyntityöstä sekä tuloshakuista asennetta

- Itsenäistä ja joustavaa työotetta toimia vastuullisessa roolissa

- Erinomaisia yhteistyötaitoja työskennellä yhdessä tiimin sekä eri yhteistyötahojen kanssa

Asiakasyrityksemme tarjoaa sinulle:

Hotellinjohtajana pääset työskentelemään osana tiivistä ja vakavaraista perheyritystä. Saat johdettavaksesi osaavan ja rautaisella ammattitaidolla työskentelevän tiimin, ja sinulla on myös mahdollisuus kehittyä urallasi sekä tuoda osaamisesi ja ideoitasi esille toiminnan edistämiseksi. Tuleva työpaikkasi sijaitsee vain puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Työllistyt hotellinjohtajaksi suoraan Hotelli Lepolampi Oy:lle.

Hakuprosessi:

Mikäli koet olevasi etsimämme hotellinjohtaja, kerro meille tarkemmin osaamisestasi ja työkokemuksestasi lähettämällä hakemuksesi tämän hakuilmoituksen kautta. Muistathan liittää mukaan myös CV:si palkkatoiveineen ja suosittelijoineen. Huomioithan, että voit hakea tehtävään ainoastaan tämän hakuilmoituksen kautta. Aloitamme hakemusten käsittelyn sekä hakijoiden etähaastattelut jo hakuaikana, joten toimithan ripeästi. Aloitus tehtävässä on sopimuksen mukaan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Heräsikö sinulla kysyttävää?

Ole rohkeasti meihin yhteydessä! Lisätietoa tehtävästä antaa WorkPower 360° tiimin HR-konsultti Heta Rohkimainen, heta.rohkimainen@workpower.fi, p. 040 630 8101. (Yhteydenotot arkisin klo 12.30-14)

Avainsanat: hotellinjohtaja, myynti, johtaminen