Hoiva-avustaja, Puistolan palvelutalo
Helsingin Kaupunki

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 3.1.2022

Tehtävän kuvaus

Hei sinä hoiva-avustaja, joka olet kiinnostunut ja innostunut työstä ikäihmisten parissa. Haemme Puistolan palvelutaloon palveluasumisen tiimiin hoiva-avustajaa. Se voit olla juuri sinä, joko vastavalmistunut tai jo pidemmän aikaa alalla toiminut hoiva-avustaja.

Hoiva-avustajana olet osa osa tiimiä, lähihoitajien ja sairaanhoitajien kanssa. Hoitotyössä toimit pääosin lähihoitajan parina. Tehtäväsi koostuvat asukkaidemme perustarpeista huolehtimisesta ja päivittäisissä toimissa kuten peseytymisessä, pukeutumisessa, liikkumisessa ja ulkoilussa avustamisesta. Voit myös lähteä saatto-avuksi esimerkiksi asukkaiden polikliinisille käynneille. Työhön kuuluu myös kodinhoidollisia töitä kuten ruoka- ja vaatehuoltoa.

Meillä Puistolan palvelutalossa on moniammatilliset tiimit ja ikäihmisten hoitotyöhön motivoitunut henkilökunta. Meille on tärkeää, että olet kiinnostunut asukkaidemme hyvinvoinnista ja mielekkään sekä omannäköisen arjen toteutuksesta. Toivomme, että sinulla on tahtotilaa oppia uutta sekä sitoutua työhön. Työyhteisössämme on sopiva ripaus hurttia huumoria ja kyky heittäytyä arjen vietäväksi. Toivomme sinulta oma-aloitteisuutta, joustavuutta sekä arvostavaa suhtautumista ikäihmisiin.

Perehdytämme sinut työtehtäviisi ja tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja motivoivan työn mukavassa, ammattitaitoisessa ja monikulttuurisessa työyhteisössä. Tervetuloa joukkoomme!

Kelpoisuus:
Hoiva-avustajan koulutus, sisältäen tutkinnonosat Kasvun ja osallisuuden edistäminen (25 osp) ja Ikääntyvien osallisuuden edistäminen (35 osp). Tehtävään soveltuvana tutkinnonosana voidaan pitää myös Hyvinvoinnin ja toimintakyvyny edistäminen (30 osp)

Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Tehtävään valitun on ennen työsuhteen alkamista esitettävä työnantajalle huumausainetestiä koskeva todistus.
Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Sopimusala

SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Osastonhoitaja Laura Jyrä, p. 040 353 7978, laura.jyra@hel.fi Osastonhoitaja Kirsi Kurvinen p. 040 334 1810, kirsi.kurvinen@hel.fi

Lisätietoa

https://www.hel.fi/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/toihin-meille

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1545349
  • Tehtäväalue: Sosiaaliala ja terveydenhuolto
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 17.1.2022
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki