(Poistunut julkaisusta)

Henkilöstöpäällikkö
Lisäpalvelu

Alkuperäinen julkaisupäivä 1.2.2018

Lisäpalvelu – teemme, minkä lupaamme – teetkö sinä?

  Lisäpalvelu on vahvassa kasvussa oleva yritys, joka toimii sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Liikevaihtomme oli vuonna 15,6 miljoonaa euroa ja kasvunäkymät kuluvalle vuodelle ovat erinomaiset. Toimipisteemme ovat Helsingissä, Lahdessa, Kouvolassa, Hämeenlinnassa sekä Jyväskylässä. Tavoitteenamme on luoda pitkäaikaisia ja kaikkia osapuolia palvelevia henkilöstöratkaisuja asiakkaan tarpeisiin. Saatamme yhteen työvoimaa tarvitsevat yritykset ja työtä kaipaavat tekijät.   Etsimme Lahden toimipisteen dynaamiseen joukkoomme organisoituun tekemiseen kykenevää nälkäistä myyntiorientoitunutta vahvistusta.   Olet etsimämme henkilö? Työskentelytapasi on järjestelmällinen ja tarkka, osaat organisoida asioita ja johtaa itseäsi, rakastat muuttuvia tilanteita, omaat hyvät vuorovaikutustaidot, energisen asenteen sekä myyntihenkisyyttä.  Aiempi toimialatuntemus, vahva myyntikokemus ja Päijät-Hämeen yritysverkoston tunteminen katsotaan eduksi.    Hoidat aktiivisesti asiakas- ja työntekijäsuhteiden ylläpitoa ja olisit heihin päivittäin yhteydessä. Olet joukkueemme avainlinkki asiakkaidemme ja työntekijöidemme välillä.  Lisäpalvelu tarjoaa mahdollisuuden kehittyä henkilöstöalan asiantuntijaksi kasvavassa, suomalaisessa yritysketjussa.   Liitäthän hakemuskirjeesi lisäksi mukaan myös palkkatoiveesi.  Paikka täytetään sopivan persoonan löytyessä. Lisätietoja antaa Juha Kallioinen 0440 814 444 arkisin 9.00-16.00.