(Poistunut julkaisusta)

Henkilöstöjohtaja
Tampereen yliopisto

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.9.2018

Haemme uudelle Tampereen yliopistolle

Henkilöstöjohtajaa

Tervetuloa joukkoomme rakentamaan ainutlaatuista korkeakouluyhteisöä!

Henkilöstöjohtajana ensisijaisena vastuualueenasi on organisaation, johtamisen ja kokonaisvaltaisesti organisaatiokuluttuurin kehittäminen yliopiston ja koko yliopistoyhteisön tarkoituksen mukaisesti – ”Vaikuttavuutta yhdessä”. Vastaat työnantajabrändin kehittämisestä, henkilöstöresursointi ja rekrytointi ovat myös keskeisiä vastuualueitasi ja olet luomassa ainutlaatuista ja innostavaa ympäristöä kansainvälisille huippuosaajille. Olet rakentamassa tulevaisuuden tarpeisiin istuvia toimintatapoja. Myös työsuhdeasioiden kokonaisuus kuuluu vastuullesi. Olet osa yliopiston johtoryhmää.

Olet suorittanut soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon ja sinulla on useamman vuoden kokemus vaativista henkilöstöjohtamisen tehtävistä. Sinulla on vahva johtamiskokemus ja hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Sinulla on kyky johtaa uudistusta ja tehdä päätöksiä haastavassa toimintaympäristössä. Olet kehittämisorientoitunut ja osaat käyttää analytiikkaa henkilöstöjohtamisen apuna. Sinulla on myös erinomainen suomen ja englannin kielen taito. Korkeakoulukentän tuntemus on plussaa.

Tarjoamme sinulle näköalapaikan Suomen toiseksi suurimman yliopiston rakentamiseen, energisen ja mielenkiintoisen työympäristön ja erinomaisen mahdollisuuden kehittyä omassa työssäsi. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva. Työntekopaikkakunta on Tampere. Tavoitteena on, että valittava henkilö voi aloittaa tehtävässään mahdollisimman pian.

 

Lisätietoja antaa:

Tampere3-uudistuksen johtaja Marianne Kukko, puhelin 040 543 9883, sähköposti marianne.kukko@uta.fi

Hakuohjeet:

Jätä hakemuksesi ja CV:si sähköisellä hakulomakkeella ma 17.9.2018 mennessä.