HEAD OF IT
Attendo Finland Oy

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 3.5.2021

Näkemys liiketoiminnan kehittämisestä ICT:n avulla ja osaaminen ja kokemus ihmisten ja teknologian johtamisesta antavat erinomaiset eväät tähän merkitykselliseen ja monipuoliseen rooliin.

Head of IT:n roolissa otat käytännönläheisesti kokonaisvastuun ICT-toiminnasta Suomen Attendolla. Kahden ensimmäisen vuoden aikana päivität ICT-strategiamme tukemaan Attendo Suomen muutosmatkaa ja sitoutat tiimisi innostuneiksi matkalaisiksi. Sinulla on näytöt kunnossa useiden ICT-projektien toteuttamisesta aikataulujen ja budjetin mukaisesti, sillä niitä pääset meillä johtamaan.

Ymmärrät liiketoiminnan tarpeita sekä oivallat, miten ICT-ratkaisut voivat tukea ja tehostaa toimintaamme. Innostut ja ideoit, miten meidän on parasta hyödyntää modernia teknologiaa Attendon liiketoiminnan parantamiseksi, jopa joissain kohdin automatisoimiseksi. Pääset starttaamaan, mutta myös kehittämään toimintaamme. Startup-henkinen työkulttuurimme mahdollistaa hyvien ideoiden jalostamisen käytäntöön nopeastikin, joten kuulemme mielellämme millaisia ideoita sinä voisit tuoda pöytään!

Attendolla kulttuuriimme kuuluvat ystävälliset kohtaamiset, kollegojen auttaminen ja hyvä työilmapiiri. Osana muutosmatkaamme edistämme jatkuvasti mm. parempia kohtaamisia, vuorovaikutus- ja palautetaitoja.

Attendon Head of IT:n roolissa työskentelet lähellä liiketoimintaa: haluat ja osaat auttaa Attendo-kotien satoja johtajia onnistumaan, sillä palvelet nimenomaan heitä ja omaa joukkuettasi omalla ICT-asiantuntijuudellasi. Tuleva joukkueesi koostuu erinomaisista ICT-asiantuntijoista, joita odotamme sinun johtavan kuunnellen, kehuen, kiittäen, kannustaen ja korjaten tarvittaessa. Tulet rekrytoimaan myös uusia osaajia joukkueesi täydennykseksi.

Head of IT:n roolissa työtehtäviisi Attendolla kuuluvat:

  • Erinomaisten johtamispalveluiden tuottaminen ICT-asiantuntijoista koostuvalle tiimillesi
  • Vastuu kumppaniyhteistyöstä ja sopimusneuvotteluista. Katsomme kaiken kokemuksen näistä hakijalle eduksi.
  • Attendo Suomen tietosuojavastaavan työt, Attendo konsernin yhteiset ICT- ja tietoturvahankkeet. Konsernikokouksissa yhteinen kielemme on englanti.
  • ICT- ja GDPR-kontrollivastuu toimintojen ja prosessien toteutumisesta laillisesti, varmistaen yhtiön toiminnan jatkuvuuden.
  • Erinomaisten kollegapalveluiden tarjoaminen.

Nämä asiat auttavat sinua menestymään työssäsi:

Kommunikoit sujuvasti suomen lisäksi englannin kielellä. Sinulla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Olet jo ennättänyt kerätä kattavan kokemuksen niin IT-teknologioista, IT-arkkitehtuurista, eri järjestelmistä kuin tietoturvastakin. ICT-asiantuntijoiden esihenkilönä olet työskennellyt jo usean vuoden ajan.

Luonteeltasi olet toisia innostava ja energinen. Nautit tiimityöskentelystä, ja joukkueesi jäsenten hyvinvointi on sinulle kunnia-asia. Johdat järjestelmällisesti ja kommunikoit vakuuttavasti niin yrityksen sisällä kuin kumppaneiden kanssa. Osaat priorisoida, joten sopeudut nopeasti muutoksiin tehokasta työskentelytapaa unohtamatta.

Attendolaisena saat:

  • Mahdollisuuden edistää hoiva-alan kehittymistä kasvavassa, alan suurimmassa pohjoismaisessa konsernissa.
  • Merkityksellisen työn, sillä työlläsi on suuri merkitys asiakkaidemme, heidän läheistensä ja työntekijöidemme hyvinvoinnille.
  • Mahdollisuuden omaan ammatilliseen kehittymiseen ja ICT:n kehittämiseen yhdessä muiden ammattilaisten kanssa.
  • Modernin ja viihtyisän toimiston Helsingin Ruoholahdessa, sekä kattavan mahdollisuuden etätyöhön. Tällä hetkellä suosimme etätyötä ja mahdollistamme etätyön myös tulevaisuudessa.
  • Paljon toimeen tarttuvia, nopeita, hyväntuulisia ja osaavia työkavereita Suomesta ja muista Pohjoismaista.

Hae tehtävää 23.5.2021 mennessä osoitteessa  www.mercuriurval.fi  viitenumerolla FI-15911. Liitä mukaan myös palkkatoiveesi.  Lisätietoja tehtävästä antaa Mercuri Urvalin johtava konsultti Elisa Puolakka, puh. 040 713 1583.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot