(Poistunut julkaisusta)

HAUTAUSTOIMEN PÄÄLLIKKÖ
Lohjan seurakunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 22.10.2020

Lohjan seurakunnassa on haettavana

HAUTAUSTOIMEN PÄÄLLIKÖN VIRKA

Hautaustoimen päällikkö johtaa ja kehittää hautaus- ja puistopalveluiden kokonaisuutta; vastaa seurakunnan hautausmaiden hallinnoinnista ja ylläpidosta, hautauspalveluiden järjestämisestä, hautainhoitorahaston sopimushaudoista, hautausmaiden ja muiden viheralueiden suunnittelusta ja rakentamisesta. Tehtäviin kuuluu myös omaan toimialaan kuuluvien asioiden valmistelu ja esittely kirkkoneuvostossa sekä päätösten täytäntöönpanosta huolehtiminen. Lisäksi hautaustoimen päällikkö toimii hautaus- ja puistopalveluiden henkilöstön ylimpänä esimiehenä. Työalalla on vakinaisia työntekijöitä yhteensä 14 henkilöä, joista kolme on esimiestehtävässä toimivaa puutarhuria. Kesällä hautaustoimeen palkataan kausityöntekijöitä n. 50 hautausmaiden hoitotöihin.

Hautaustoimen päällikön viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto tai muu vastaava ammatillinen tutkinto sekä riittävä hautaustoimen tuntemus. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito. Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää kokemusta esimiestehtävistä sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Eduksi luetaan perehtyneisyys työkone- ja laitetekniikkaan, viheralueiden hoitoon, ympäristönsuunnitteluun, ympäristökysymyksiin, kirkon tai muun julkisyhteisön hallintoon ja julkisten hankintojen hankintamenettelyyn.

Virka sijoittuu vaativuusryhmään 602 ja kokonaispalkka on työkokemuksesta riippuen 3715,99 - 4101,86 €/kk. Virkaan valittavan on kirkkolain mukaan oltava ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen ja hänen tulee esittää ennen valinnan vahvistamista työterveyslääkärin kirjoittama hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Virantäytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virka täytetään sopimuksen mukaan.

Hakuaika päättyy maanantaina 16.11.2020 klo 15.00. Hakemukset toimitetaan sähköisesti KirkkoHR -järjestelmän kautta. Haastattelut järjestetään 25.11.2020 klo 14 alkaen. Haastatteluun kutsuttaville ilmoitetaan tarkempi ajankohta. Valintaprosessiin sisältyy mahdollinen soveltuvuusarviointi.

Lisätietoja antaa hallintojohtaja Tarja Virtanen, p. 044 720 2371, tarja.virtanen@evl.fi