Hautatoimiston toimistonhoitajan virka
Tietoa tehtävästä
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä vastaa toimialueensa noin 240 000 asukkaan hautaustoimipalveluista. Yhtymällä on yhdeksän hautausmaata, joihin tehdään vuosittain noin 1900 hautausta. Yhtymän hoidossa on noin 20000 hautaa. Koko seutukuntaa palvelevassa krematoriossa tuhkataan vuosittain noin 3000 vainajaa.
Kiinteistö- ja hautaustoimipalveluissa julistetaan uudelleen haettavaksi
HAUTATOIMISTON TOIMISTONHOITAJAN VIRKA
Seurakuntayhtymän hautatoimisto on hautaus- ja haudanhoitoasioiden palvelupiste, jossa mm. sovitaan siunaus- ja hautausajoista, tuhkauksista ja hautapaikoista sekä tehdään hautojen hallinta- ja hoitosopimukset. Toimisto palvelee neuvontapisteenä kaikissa hautauksiin ja hautojen hoitoon liittyvissä asioissa. Hautatoimisto hoitaa palveluihin liittyvän laskutuksen, lupa-asiat, hautakirjanpidon, raportoinnin sekä yhteydenpidon yhteistyötahoihin.
Hautatoimistonhoitaja vastaa toimiston toiminnasta ja kehittämisestä ja toimii toimiston henkilökunnan esihenkilönä osallistuen samalla monipuolisesti toimiston käytännön tehtäviin.
Viran kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva teoreettinen koulutus tai tutkinto (esim. amk) tai vastaava teoreettinen osaaminen ja työkokemus, suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito. Edellytämme hakijalta useamman vuoden kokemusta asiakaspalvelutehtävistä, paineensietokykyä, taitoa omaksua ja käyttää erilaisia it-ohjelmistoja sekä halua kehittää sähköisiä palveluita. Aiempi työkokemus esiehenkilötehtävistä ja kaikki työkokemus hautaustoimen tehtäväkentältä ovat hakijalle etu.
Viran palkkaus määräytyy vaativuusryhmän 503/0 mukaan, jolloin viranhaltijalle maksettava peruspalkka on 2885,11 €/kk. Peruspalkan lisäksi maksetaan soveltuvan työkokemuksen pituuden perusteella maksettavaa kokemuslisää. Seurakuntayhtymässä on käytössä suorituslisäjärjestelmä.
Virkaan valittavan tulee ennen viran vastaanottamista esittää seurakuntayhtymän työterveyslääkärin allekirjoittama hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan. Virkaan valittavan tulee olla konfirmoitu Suomen ev.lut. kirkon jäsen. Virka on otettava vastaan 2.12.2024 tai sopimuksen mukaan. Virkaan sovelletaan 6 kk:n koeaikaa.
Lisätietoja antaa hautaustoimen päällikkö Pekka Sorri, puh. 040 341 7512, pekka.sorri@evl.fi
Virkaan haetaan sähköisesti osoitteessa https://kirkkorekry.fi. Hakuaika päättyy 9.10.2024.
Viran edelliseen, 19.8.2024 päättyneeseen hakuun lähetetyt hakemukset tullaan huomioimaan myös tässä haussa.
Lisätietoja antaa hautaustoimen päällikkö Pekka Sorri, puh. 040 341 7512, pekka.sorri@evl.fi
Palkkaus
Tehtävän palkka on 2885.11€/kk
Tietoa työnantajasta
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä vastaa toimialueensa noin 240 000 asukkaan hautaustoimipalveluista. Yhtymällä on yhdeksän hautausmaata, joihin tehdään vuosittain noin 1900 hautausta. Yhtymän hoidossa on noin 20000 hautaa. Koko seutukuntaa palvelevassa krematoriossa tuhkataan vuosittain noin 3000 vainajaa.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/turun-ja-kaarinan-seurakuntayhtyma/0204809-1