(Poistunut julkaisusta)

Hankintavastaava
Encore Ympäristöpalvelut Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 21.10.2020

Tule rakentamaan kanssamme merkityksellistä tarinaa. Etsimme nyt joukkoomme

HANKINTAVASTAAVAA

Vastaat energiapuun hankinnasta ja siihen liittyvistä operatiivisista toiminnoista sekä kannattavuuden seurannasta ja kehittämisestä Kaakkois-Suomen alueella. Osallistut toimitusketjujen kehittämiseen sekä niiden laadukkaan toteutumisen varmistamiseen. Vastuualueeseen kuuluu puuterminaalien koordinoiminen, kehittäminen sekä varastoihin hankitun energiapuun määrän ja laadun hallinta. Pidät aktiivisesti yhteyttä yrittäjäkumppaneihin ja varmistat hyvien toimintaedellytysten toteutumisen ja niiden kehittämisen. Kokonaisuuteen kuuluvat hankinnan suunnittelun ja asiakashankinnan lisäksi hankintaketjun ohjaaminen. Toimit sopimusvastuullisena hankinnassa.

Tehtävässä pääset tuomaan panoksesi uudenlaisen biopolttoaineiden hankinta- ja toimintamallin rakentamiseen sekä luomaan itsellesi omaa tehtävänkuvaa, sillä kyseessä on uusi tehtävä biopolttoaineliiketoiminnassa. Etsimämme henkilön työskentelytapa on itsenäinen, suunnitelmallinen ja tavoitteellinen. Vietät merkittävän osan ajastasi asiakkaiden ja yhteistyökumppanien parissa. Onnistuaksesi tarvitset erinomaisia yhteistyötaitoja. Tehtävä edellyttää matkustusvalmiutta pääosin Etelä-Suomen alueella.

Soveltuva metsä- tai energia-alan koulutus ja vähintään kolmen vuoden kokemus metsäenergian hankinnasta ja siihen liittyvistä operatiivisista toiminnoista antavat hyvät valmiudet tehtävässä toimimiseen.

Pääset työskentelemään tärkeän asian parissa murroksessa olevalla ja eettisesti kestävällä alalla kannustavassa työilmapiirissä. Tehtävässä työskentelet ensisijaisesti Kouvolassa, mutta myös Lappeenrannassa ja Helsingissä. Voit työskennellä joustavasti myös osittain etänä.

Raportoit tehtävässä Encore Ympäristöpalveluiden biopolttoaineliiketoiminnan liiketoimintapäällikölle.

Mikäli kiinnostuit, toimita hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen viimeistään 8.11. osoitteeseen tyohakemus@encorepalvelut.fi, kirjoita viestiin otsikoksi haettavan tehtävän nimi.

Lisätietoja tehtävästä antaa Jari Taskinen puh. 040 357 8047 27.10. klo 13–14 ja 2.11. klo 15–16. Tehtävä alkaa sopivan henkilön löydyttyä.