(Poistunut julkaisusta)

Hankintapäällikkö
Leijona Catering Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.9.2020

Haemme kasvavaan leijonalaumaamme 

hankintapäällikköä

Tämä tilaisuus on harvoin tarjolla! Nyt Leijonassa on avoinna mielenkiintoinen ja haastava tehtävä. Hankintapäällikkömme siirtyessä Leijonan sisällä uusiin kehitystehtäviin, haemme vahvaa osaajaa hankintapäälliköksemme jatkamaan hankinnan menestyksekästä työtä. Oletko sinä uusi työkaverimme? Tule rakentamaan ja jatkamaan kanssamme Leijonan vastuullista ja merkityksellistä tarinaa.

Tehtäväsi on kehittää yhtiön hankintatoimintaa strategisten tavoitteiden kautta ja vastata Leijonan hankintatoiminnan kokonaisuudesta. Tehtäviisi kuuluvat hankintojen koordinoiminen ja hankintaprosessien kehittäminen ja seuranta sekä hankintojen kilpailuttamisesta ja sopimushallinnasta vastaaminen.

Hankintapäällikkönä vastaat lisäksi kumppanuuksien ja toimittajien hallinnasta sekä kilpailutusten läpiviennistä julkisen hankintalain mukaisesti. Leijonassa ei levätä laakereilla vaan hankintapäällikkönä pääset moneen mukaan. Työssäsi saat johdettavaksi kustannustehokkaan, Leijonan vastuullisuustyön mukaisen hankintatoiminnan kunnianhimoisine tavoitteineen.

Odotamme sinulta kehitysorientoitunutta mieltä ja vahvaa liiketoimintaosaamista. Analytiikan kehitys ja prosessinhallinnan tehtävät herättävät sinussa positiivista draivia. Hankintapäällikkönä tule toimimaan tiivisti Leijonan kehitystiimin kanssa. Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus (amk tai ylempi korkeakoulututkinto) ja eduksesi luemme elintarvike- / ruokapalvelu- / ravintola-alan tuntemuksen ja kokemuksen.

Sinulla on strategianmukainen työskentelyote ja sytyt kun saat aikaiseksi tuloksia. Olet analyyttinen, tarkka, perusteleva ja ennakoiva joukkuepelaaja, joka kantaa vastuun oman vastuualueeseen tekemisistä. Työtehtävä edellyttää erinomaisia kykyjä tiedon käsittelyyn sekä hyödyllisyyden ja olennaisuuksien arviointiin. Tunnistat ammattilaisena hankintatyöhön liittyvän aikapaineen, rutiinin ja epävarmuuden, joten edellä mainittujen sietämisen taito ja hyvä ajankäytön hallinta povaavat sinulle menestystä työssäsi. Jos sinulla on lisäksi hyvät vuorovaikutus- ja viestintätaidot sekä sopiva määrä palveluhenkisyyttä, voit olla etsimämme talentti.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja haastavan tehtävän, jossa pääset kehittymään ja vaikuttamaan. Eikä tässä vielä kaikki! Pääset työskentelemään osaavassa Leijona-joukkueessa, kannustavassa työilmapiirissä. Tehtävä on vakituinen ja alkaa sopimuksen mukaan. Tehtävään valitulta henkilöltä edellytämme hyväksytyn turvallisuusselvityksen sekä negatiivisen huumausainetestin tuloksen.

 

Kiinnostuitko?

Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoiveesi 20.9.2020 mennessä osoitteeseen https://rekry.leijonacatering.fi

Lisätietoa hankintapäällikön tehtävästä antaa talousjohtaja Soile Rissanen p. 010 4320 131 ke 9.9. klo 13-14, pe 11.9. klo 12-13, ma 14.9. klo 14-15 ja ke 16.9. klo 11-12.