(Poistunut julkaisusta)

Hankintapäällikkö
Senaatti-kiinteistöt

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.8.2020

Oletko Senaatin uusi hankintapäällikkö?

Haluatko työskennellä vastuullisessa ja innostavassa työyhteisössä? Olemme valtionhallinnon työympäristökumppani ja kiinteistöomaisuuden haltija. Kanssamme pääset vaikuttamaan alan kehitykseen ja olet mukana luomassa työympäristöjä, joissa innostutaan, onnistutaan ja viihdytään. 

Pyrimme monin eri tavoin varmistamaan, että henkilöstöllämme on edellytykset onnistua työssään. Edistämme henkilöstömme suorituskykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia, yksilölliset tarpeet ja odotukset huomioiden. Liity osaavaan joukkoomme Helsinkiin.

Tehtävänäsi on toimia asiantuntijana rakennuttamisen hankintakategorian vaativissa hankinnoissa. Kyseiseen kategoriaan kuuluu mm. rakentaminen ja rakentamisen asiantuntija- ja suunnittelupalvelut. Vastaat sovittujen hankintojen (erityisesti puitejärjestelyt) kilpailuttamisesta yhteistyössä rakennuttamisyksikön kanssa siten, että Senaatti-kiinteistöjen ja asiakkaan tarpeet täyttyvät parhaalla tavalla laadullisesti ja kustannustehokkaasti. Vastaat rakennuttamisen hankintakategoriaan kuuluvien tuoteryhmien ohjauksesta, koordinoinnista, kehittämisestä sekä kategoriasuunnitelman ylläpitämisestä. Hoidat sovittuja sopimus- ja toimittajahallintaan kuuluvia tehtäviä kategoriassa ja seuraat sekä raportoit kategorian tavoitteiden saavuttamisesta. Teet tiivistä yhteistyötä liiketoiminnan vastuuhenkilöiden ja hankinnan asiantuntijoiden kanssa.

Mielekkään työn ja ammattitaitoisten kollegojen lisäksi tarjoamme Sinulle:

  • joustavat työajat ja uusimmat työnteon tavat
  • mahdollisuuden oman ammattitaidon ja osaamisen jatkuvaan kehittämiseen
  • tietotyötä tukevan työympäristön
  • mahdollisuuden vaikuttaa valtionhallinnon kehitykseen.

 

Odotuksemme ovat

  • näyttö monipuolisista ja vaativista hankinnoista
  • soveltuva opisto- tai korkeakoulututkinto (esim. tekninen tai kaupallinen)
  • kokemus projektityöskentelystä ja/tai projektipäällikkönä toimimisesta
  • aktiivinen itsenäinen ote, hyvä paineensietokyky ja hyvät neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot.

 

Arvostamme myös rakennuttamisen hankintakokemusta ja kokemusta julkisista hankinnoista.

Lisätietoja tehtävästä antavat kehitysryhmän päällikkö Esapekka Kuikka, p. 040 189 3771 ja rakennuttamisjohtaja Jonni Laitto, p. 050 533 7025.

Jätäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmässämme viimeistään 1.9.2020.