Hankinta-asiantuntija
Tietoa tehtävästä
Haemme hankinta-asiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen. Tule tekemään vaikuttavia hankintoja Keravan kaupungille!
Keravan kaupungin hankintapalvelut vastaavat kaupungin keskitettyjen hankintojen järjestämisestä. Tiimissäsi työskentelee lisäksesi kaksi hankinta-asiantuntijaa sekä hankintapäällikkö. Työyhteisömme ilmapiiri on kannustava ja avoin, yhteistyö sujuu mutkattomasti, ja kollegoiden apua on helppo pyytää. Tarjoamme mahdollisuuden jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen, jotta saat parhaat eväät urapolullesi.
Hankinta-asiantuntijana vastaat itsenäisesti nimettyjen hankintojen koordinoinnista ja kilpailutuksista, jotka toteutetaan hankintalainsäädännön ja kaupungin hankintaohjeistuksen mukaisesti. Vastuualueeseesi kuuluu kilpailutusprosessien hallinta yhteistyössä kaupungin eri toimialojen asiantuntijoiden kanssa, aina hankinnan suunnittelusta tarjouspyynnön valmisteluun ja päätöksentekoon asti. Neuvot myös hankintoihin ja kaupungin hankintaohjeisiin liittyvissä kysymyksissä. Tehtävä tarjoaa mahdollisuuden kerryttää kokemusta erilaisista hankintatoimen kehitystehtävistä.
Kelpoisuusvaatimuksina ovat soveltuva korkeakoulututkinto sekä hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito.
Tehtävässä menestyminen edellyttää
motivaatiota kasvaa julkisten hankintojen vahvaksi osaajaksi
vahvoja projektinhallintataitoja ja itsenäistä, oma-aloitteista työskentelyotetta
erinomaisia vuorovaikutustaitoja ja kykyä toimia tiiviissä yhteistyössä muiden kanssa
esiintymistaitoja ja kykyä esittää asiat selkeästi ja johdonmukaisesti
Luemme eduksi kokemuksen
hankintojen kilpailuttamisesta julkisella tai yksityisellä sektorilla
sopimusten valmistelusta
teknisen sektorin hankinnoista
projektien johtamisesta
Odotamme innolla hakemustasi!
Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti. Työaika on 36,25 tuntia viikossa. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työskentelemme sekä toimistolla että etänä.
Aloitusajankohdasta voidaan sopia, mutta tavoitteenamme on, että uusi henkilö aloittaa tehtävässä mahdollisimman pian.
Hakemus ja CV tulee toimittaa sähköisesti Kuntarekry.fi-sivuston kautta 22.10.2024 klo 14.00 mennessä.
Tietoa työnantajasta
Kerava on viihtyisä ja vehreä kaupunki Uudellamaalla. Tavoitteenamme on olla uusien ajatusten kärkikaupunki, jossa arki on onnellista ja sujuvaa. Keravalla työskentelee noin 1400 ammattilaista, jotka tuottavat laadukkaita palveluita erinomaisella palveluasenteella toisten työtä ja osaamista arvostaen. Runsaan 38 000 asukkaan Keravan saavutat helposti niin pääradan junalla kuin autoillenkin. Kaupungin arvot rohkeus, inhimillisyys ja osallisuus näkyvät kaikessa toiminnassamme.
Henkilöstökyselymme mukaan henkilöstömme kokee työnsä merkitykselliseksi, töihin on mukava tulla ja työkavereiden apuun ja tukeen voi luottaa. Esihenkilötyötä mittaava indeksimme on 4,02 (asteikolla 1-5). Olemme mukana Vastuullinen työpaikka -yhteisössä ja sitoudumme sen periaatteisiin.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/keravan-kaupunki/0127485-5