(Poistunut julkaisusta)

Hallintopäällikön virka
Kirkkohallitus/Kirkon palvelukeskus

Alkuperäinen julkaisupäivä 26.6.2020

Oulussa sijaitsevassa Kirkon palvelukeskuksessa on avoinna

Hallintopäällikön virka

Hallintopäällikön vastuulla on ohjata palvelukeskuksen toimintaa hallinnollisesta näkökulmasta varmistaen palvelukeskukselta edellytettyjen hallinnollisten prosessien ja toimintatapojen toteutumisen. Palvelukeskuksen hyvän hallintotavan mukaisen johtamisen varmistaminen sekä hallinnollisten käytäntöjen hoitaminen ovat olennainen osa hallintopäällikön työtä. Hallintopäällikkö vastaa myös palvelukeskuksen riskien hallinnasta.

Hallintopäällikkö toimii yhteistyössä Kirkkohallituksen ja muiden intressiryhmien kanssa huolehtien oman vastuualueensa osalta yhteistyön toteuttamisesta. Hallintopäällikkö toimii yhteistyössä palvelukeskuksen keskeisten toimijoiden kanssa kehittäen palvelukeskuksen toimintaa sekä ohjaten palvelukeskustoiminnan hallinnollista laatua. Hallintopäällikön tehtävänä on edistää yksikön strategisia tavoitteita ja viedä niitä käytäntöön erityisesti palvelukeskuksen yleishallinnon, henkilöstön kehittämisen sekä kilpailutuksien hallinnan osalta.

Tunnet julkishallinnon prosessit ja toimintatavat. Sinulla on näyttöä julkisten yleishallinnon tehtävien hoidosta vaativissa toimintaympäristöissä. Sinulla on kokemusta henkilöstön kehittämiseen liittyvistä tehtävistä. Hallitset kilpailutusten eri vaiheisiin liittyvät työvaiheet ja niiden dokumentoinnin.

Edellytyksenä tehtävään on
• soveltuva ylempi korkeakoulututkinto (esim. HTM tai OTM)
• useamman vuoden työkokemus julkishallinnollisista tehtävistä
• viranomaistoiminnan laaja tuntemus
• kiitettävä kirjallinen ja suullinen suomen ja ruotsin kielen taito

Odotamme hallintopäälliköltä
• vankkaa juridista osaamista
• laaja-alaista yleishallinnon ja henkilöstöhallinnon osaamista
• kokemusta kilpailutusten läpiviennistä
• oma-aloitteisuutta, innovatiivisuutta ja kykyä hahmottaa uusia ratkaisumalleja
• kykyä hallita samanaikaisesti useita laajoja kokonaisuuksia ja monitahoisia projekteja

Katsomme eduksi
• seurakuntahallinnon osaamisen

Tarjoamme laajan ja haasteellisen tehtäväkentän kehittyvän toiminnan parissa. Tehtävä alkaa 1.9.2020 tai sopimuksen mukaan, kuitenkin mahdollisimman pian. Tehtävän palkkaus määräytyy Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen vaativuusryhmän 701 mukaan, jonka lisäksi maksetaan henkilön työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää (kokonaispalkkaus 4637,84 – 5162,02 e/kk). Ennen viran vastaanottamista valitun on esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Virassa sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Kirkkohallitukselle osoitetut hakemukset liitteineen tulee toimittaa sähköisen rekrytointipalvelun kautta osoitteeseen evl.fi/tyopaikat viimeistään perjantaihin 7.8.2020 klo 16.00 mennessä.

Tiedusteluihin vastaa Kirkon palvelukeskuksen johtaja Sami Savilaakso (sami.savilaakso@evl.fi) tai puh. 040 688 1465, ma 29.6. klo 14-16 sekä ma 3.8. klo 14-16.