(Poistunut julkaisusta)

Hallintopäällikkö
Keravan kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 29.1.2020

Tarjoamme haastavan ja mielenkiintoisen näköalapaikan kuntasektorin hallinnossa, jossa sinulla on mahdollisuus hyödyntää osaamistasi ja kehittyä edelleen. Haemme nyt Keravan kaupungin kasvatuksen ja opetuksen toimialan hallintoon 

HALLINTOPÄÄLLIKKÖÄ

Tätä tulet meille tekemään
Hallintopäällikkö vastaa toimialan hallintoprosessien kehittämisestä sekä niiden jalkauttamisesta ja ohjeistamisesta toimialalla. Hän valmistelee tehtäviä toimialan johdolle, toimii mm. lautakunnan ja toimialan johtoryhmän sihteerinä, vastaa toimialan asiakirjahallinnosta ja asiakirjojen arkistoinnista, sopimushallinnasta sekä edustaa toimialaa tietosuoja-asioissa kaupungin tietohallinnon johtoryhmässä. Lisäksi hallintopäällikkö toimii koulu- ja opintosihteereiden esimiehenä.

Näin onnistut tehtävässä
Tehtävässä menestyminen edellyttää sinulta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, erinomaista kirjallista suomen kielen taitoa, kunta-, hallinto-, tietosuoja-, julkisuus- ja tiedonhallintalainsäädännön tuntemusta sekä niiden soveltamista käytännössä. Arvostamme kokemustasi julkisella sektorilla työskentelystä ja esimiestyöstä. Onnistumistasi helpottavat monipuolinen lainsäädännön tuntemuksesi, hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaitosi, itsenäinen työskentelyotteesi, hyvä organisointikykysi sekä kehittämishakuinen toimintatapasi. Työssä tarvitset kykyä ottaa haltuun erilaisia tietoteknisiä järjestelmiä.

Tule meille työkaveriksi,
tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä vaikuttamaan keravalaisten lasten hyvinvointiin. Keravalla sinua odottaa innokas ja energinen ammattilaisten joukko. Kerava on pieni, suuri kaupunki, jossa toimintaympäristö on sopivan kokoinen ja yhteistyö tiivistä. Kaupunki tarjoaa hyvät puitteet kasvatukselle ja opetukselle sekä niiden kehittämiselle. Meille erityisen tärkeitä asioita ovat hyvinvointi, tulevaisuustaidot, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen.

Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtävä on vakituinen ja siinä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Toivottu aloitusajankohta on 9.3.2020 tai sopimuksen mukaan.

Odotamme innolla hakemustasi! Hakuaika päättyy 11.2.2020 klo 15.