Hallintojohtaja
Lahden seurakuntayhtymä, Hallinto

Alkuperäinen julkaisupäivä 24.6.2019

Lahden seurakuntayhtymä hakee

hallintojohtajaa

1.1.2020 avautuvaan virkasuhteeseen.

Hallintojohtajan keskeisiin tehtäviin kuuluu
- johtaa seurakuntien yhteistä hallintoa, taloutta, henkilöstöhallintoa, ICT-toimintaa, hautaustointa ja kiinteistötointa
- johtaa yhteisten hallintoelinten kokouksissa käsiteltävien asioiden valmistelua ja täytäntöönpanoa sekä toimia esittelijänä kokouksissa
- vastata toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen valmistelusta
- vastata seurakuntayhtymän strategisen suunnittelun valmistelusta
- vastata seurakuntayhtymän omaisuuden hoitamisesta.

Hallintojohtajan viran kelpoisuusehtoina on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, riittävä seurakunnallisen toiminnan tuntemus ja hyvä kokemus esimiestehtävistä ja johtamisesta. Virkaan kuuluvien tehtävien hoitamisessa on hyödyksi julkisyhteisön päätöksenmenettelyn tunteminen, monipuolinen yksityisen ja julkisen talouden tuntemus, hyvät viestinnän taidot ja hyvät neuvottelutaidot.

Hakijan tulee olla ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa ja hakijan on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Hakijan tulee kutsuttaessa varautua haastatteluun viikoilla 31-32. Käytämme valinnassa soveltuvuusarviointia.

Sähköinen hakemus tulee toimittaa 22.7.2019 klo 12.00 mennessä täyttämällä osoitteesta
www.lahdenseurakunnat.fi/info ja asiointi/avoimet-tyopaikat löytyvä hakulomake.

Tiedusteluihin vastaa kirkkoherra Kari Eskelinen, puh. 044 7191 213, kari.eskelinen@evl.fi
ajalla 24.-28.6.2019 tai henkilöstöpäällikkö Tiina Juurinen, puh. 050 0832 944, tiina.juurinen@evl.fi ajalla 1.-19.7.2019.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1279448
  • Työsuhde: Vakinainen virka
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Lahti, Päijät-Häme