Haetaan kahta (2) sähkö- ja automaatioalan opettajaa
Tietoa tehtävästä
Haluatko olla osa maailman kiinnostavinta jatkuvasti oppivaa yhteisöä ja osa Suomen suurimpiin kuuluvaa toisen asteen ammatillisen koulutuksen oppilaitosta?
Haemme Ammattiopisto Gradiaan sähkö- ja automaatioalan lehtoria Jämsän kampuksellemme sekä päätoimista tuntiopettajaa Jyväskylän Viitaniemen kampukselle 01.08.2024 alkaen toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen.
Lehtorin tehtäviin kuuluu sähkö- ja automaatioalan perustutkinnon tutkinnon osien opetusta ja käytännön sähkötöiden ohjausta. Työhön kuuluu lisäksi muun muassa opiskelijoiden henkilökohtaistamiseen, ryhmänohjaukseen, työelämässä järjestettävän koulutuksen ohjaukseen ja työelämäyhteistyön kehittämiseen liittyviä tehtäviä sekä mahdollisesti muita kehittämistehtäviä. Tehtävään voi kuulua myös yhteisopettajuutta, tuki- ja pienryhmäopetusta nuorille ja aikuisille. Päätoimipaikka on Jämsän kampus, mutta opetusta voi olla myös Ammattiopisto Gradian muilla kampuksilla.
Tuntiopettajan tehtäviin kuuluu sähkö- ja automaatioalan perustutkinnon ammatillisten tutkinnon osien opetus ja ohjaus. Edellytämme osaamista sähkö- ja automaatioalan työtehtävistä esim. rakennusautomaatio- ja turvajärjestelmien asennuksista. Keskeisiä työtehtäviä ovat opintojen henkilökohtaistaminen sekä opetuksen ja koulutuksen suunnittelu ja kehittäminen. Opetusta järjestetään lähi- ja etäopetuksena sekä päivä- ja iltaopetuksena. Tehtävän ensisijainen toimipaikka virkasuhteen alkaessa on Viitaniemen kampus, mutta opetusta voi olla myös muilla Ammattiopisto Gradian kampuksilla.
Tehtävissä edellytetään soveltuvaa alan koulutusta, sähkö- ja automaatioalan käytännön osaamista sekä kokemusta alan työtehtävistä, hyvää pedagogisten menetelmien ja välineiden hallintaa, hyviä tietoteknisiä, vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja sekä kehittävää työotetta ja valmiutta työn kehittämiseen. Eduksi voidaan katsoa S2 sähköpätevyys, kokemus opetus- ja ohjaustyöstä, opetusteknologian ja verkkopedagogiikan osaaminen sekä alan työelämäverkostot.
Tarjoamme sinulle:
mukavan työyhteisön ja tukea työssä onnistumiseen
mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen
kattavat työterveyspalvelut Terveystalossa
vuotuisen liikunta- ja kulttuuriedun, ryhmäliikuntatunteja ja oman kuntosalin käyttömahdollisuuden
kuntovalmentajan palvelut
edullisen henkilökuntalounaan opiskelijaravintoloissamme
alennuksen Jyväskylän liikenteen Linkki-kuukausilipusta
Etsimme yhteisöömme Sinua, joka työskentelet arvojemme mukaisesti arvostaen, rohkeasti, vastuullisesti ja yhdessä.
Katso tarkemmat tiedot tehtävistä, kelpoisuusvaatimukset, palkka ja palvelussuhteen ehdot ja hae tehtävää Kuntarekryn sivuilla https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/?&limit=24&organisation=22305
Tule tekemään astetta parempaa tulevaisuutta!
Tietoa työnantajasta
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia rakentaa astetta parempaa tulevaisuutta. Luomme kaikenikäisille opiskelijoille ja yritysasiakkaille mahdollisuuksia osaamisen ja liiketoiminnan kehittämiseen. Jatkuvasti oppivassa yhteisössämme opiskelijoita on 22 000 ja henkilöstöä 950.
Gradiaan kuuluvat Ammattiopisto Gradia sekä Gradia-lukiot: Jyväskylän Lyseon lukio, Schildtin lukio ja Jyväskylän aikuislukio. Toimimme yhdeksällä kampuksella Jyväskylässä, Jämsässä ja Lievestuoreella.