(Poistunut julkaisusta)

Group Financial Controller
Granlund Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.4.2020

Kiinnostaisiko työskentely energiatehokasta rakentamista edistävässä kansainvälistyvässä asiantuntijakonsernissa?

Etsimme kirjanpitotiimin vetäjäksi konsernilaskennan osaajaa, jota motivoi operatiivisen työn lisäksi myös kirjanpidon prosessien kehittäminen.

Kirjanpitopäällikkönä vastaat konsernin kirjanpitoprosessista, tilinpäätöksistä, konsernitilinpäätöksestä sekä veroasioista. Työnkuvaasi kuuluu myös yhteydenpito kansainvälisten tytäryhtiöidemme kirjanpidosta vastaaviin tilitoimistoihin. Lisäksi tarvitsemme panostasi kuukausittaisen tilinpäätösprosessimme kehittämiseen. Oman asiantuntijaroolin lisäksi toimit esimiehenä osaavalle kirjanpitotiimille.

Olemme viime vuoden aikana uudistaneet hallinnon järjestelmiämme, joten pääset työskentelemään nykyaikaisilla työvälineillä: Microsoft Dynamics NAV 2018, Palette, Analyste, Analyste Banking sekä konsernilaskennassa Baswaren FPM. Toimipaikkasi sijaitsee pääkonttorissamme Helsingin Malmilla ja raportoit konsernin talousjohtajalle. 

Toivomme, että sinulla on vahva osaaminen konsernitilinpäätöksistä ja verotuksesta konsernissa, jossa on useita erillisiä yhtiöitä. Jos sinulla on lisäksi kokemusta yritysjärjestelyistä osana kirjanpitoa ja konsernilaskentaa, siitä on sinulle etua. Myös edellä mainittujen järjestelmien käyttökokemuksesta on sinulle etua, mutta se ei ole välttämätöntä.

Haemme kirjanpitopäälliköksemme henkilöä, joka on aikaansaava, määrätietoinen ja kehittämishakuinen. Sinulla on hands-on –asenne, vahva priorisointikyky, ja pystyt edistämään useita asioita rinnakkain. Vaikka työsi vaatii tarkkuutta, et jämähdä liialliseen rutiinien pyörittämiseen tai uppoudu pelkkiin yksityiskohtiin, vaan osaat katsoa myös kokonaisuutta. Ennen kaikkea olet loistava esimies, joka tukee tiiminsä jäseniä ja työskentelykäytäntöjä siten, että kirjanpidon prosessit ovat tehokkaita ja sujuvia. Liiketoimintamme arvostavat lisäksi sitä, että ymmärrät oman ja tiimisi roolin taloudellisen tiedon säännöllisenä ja mahdollisimman reaaliaikaisena tuottajana.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja haastavan työn, jossa pääset käyttämään ammatillista osaamistasi sekä vaikuttamaan oman työsi sisältöön. Lisäksi löydät meiltä innostavan työympäristön, joustavat työskentelymahdollisuudet, ajanmukaiset työvälineet ja -olosuhteet sekä mukavat työkaverit.

Jätä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen osoitteessa www.mercuriurval.fi viimeistään 19.4. viitenumerolla FI-15237. Lisätietoja tehtävästä antaa Mercuri Urvalissa Sanja Hovilainen, puh. 040 754 8107. Voit jättää myös soittopyynnön sähköpostiin etunimi.sukunimi@mercuriurval.com