(Poistunut julkaisusta)

Faasi1, HR Trainee
Orion Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 4.1.2021

Faasi1 on Orionin palkallinen traineeohjelma korkeakouluopiskelijoille. Kesätöiden lisäksi ohjelma tarjoaa tapahtumia, verkostoitumista toisten traineeden kanssa sekä mentorointia urasi tueksi.

Tehtävän kuvaus

Etsimme henkilöstöhallinnon tehtävistä kiinnostunutta ja energistä kesätyöntekijää Talent Acquisition Services -tiimin vahvistukseksi Espooseen. Osana työnantajamielikuvatyötä pääset kesän aikana suunnittelemaan ja toteuttamaan Faasi1 Trainee-ohjelman tapahtumia itsellesi ja Faasi1-kollegoillesi. Tehtäviisi kuuluu myös rekrytoinneissa avustamista, kuten ilmoitusten julkaisemista ja haastattelujen varaamista.

Lisäksi tehtäviisi voi kuulua muita vaihtelevia HR-töitä. Tehtäviä voidaan räätälöidä myös valittavan henkilön kiinnostuksen ja osaamisen mukaan.

Trainee-ohjelman on suunniteltu alkavan toukokuun alussa ja kestävän noin 3-4 kuukautta. Jos sinulla on vielä opintoihin liittyviä sitoumuksia ja tenttejä, joustamme niiden kanssa.

Yksikön kuvaus

Etsimme Henkilöstöosastolle kesävahvistusta! HR:n tehtäväkenttään kuuluu koko organisaation tukeminen henkilöstöasioissa. Tulet työskentelemään Talent Acquisition Services -tiimissä HR:ssä. Tiimimme varmistaa, että saamme houkuteltua parhaat osaajat Orionille käyttäen erilaisia työvälineitä rekrytoinnissa. Lisäksi tärkeä osa toimintaamme on työnantajamielikuvan kehittäminen ja seuraaminen.

Tarjoamme

Pääset tutustumaan laajasti rekrytointiin ja henkilöstöosaston toimintakenttään ja saat kesän aikana myös hyvin vastuuta. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden näyttää kykysi yhdessä Suomen innovatiivisimmassa yrityksessä. Lisäksi tarjoamme sinulle mahtavat kollegat ja mahdollisuuden haastaa itsesi mielenkiintoisten tehtävien parissa. Osastollamme saat omien tehtäviesi lisäksi kattavan kuvan koko Orionin toiminnasta ja lukuisista eri tehtävistämme. Me Orionilla arvostamme toisiamme ja koet heti ensimmäisestä päivästä alkaen kuuluvasi osaksi iloista porukkaamme. Työkavereilta saa aina tukea ja kohtaamme haasteet yhdessä. Tämän lisäksi tavoittelemme parasta ja rakennamme huomista kehittäen tulevaisuuden ratkaisuja asiakkaidemme kanssa. Tutustu tästä tarkemmin Orionin arvoihin!

Tervetuloa rakentamaan hyvinvointia iloiseen joukkoomme kesäksi 2021!

Edellytykset

Olet utelias ja halukas oppimaan uutta. Kannat vastuusi osana kokonaisuutta ja autat mielellään muita erilaisissa HR-tehtävissä. Organisoit ja koordinoit asioita mielelläsi sekä kykenet pitämään useita lankoja käsissäsi yhtä aikaa.

Lisäksi toivomme sinulta

  • vähintään 180 op. laajuisia soveltuvia korkeakouluopintoja (esim. kasvatustieteellisiä, käyttäytymistieteellisiä tai kaupallisia opintoja)
  • oma-aloitteista, proaktiivista ja systemaattista työotetta
  • kekseliäisyyttä, heittäytymiskykyä sekä esiintymisvalmiutta
  • hyvää englannin kielen taitoa

Hyvä viestintäosaaminen ja ymmärrys sosiaalisen median kanavista katsotaan eduksi. Erityisen tärkeää on oma kiinnostus ja innostus HR-alaa sekä ihmisten kanssa työskentelyä kohtaan.

Lisätiedot

Kiinnostuitko tehtävästä? Hae paikkaa 31.1.2021 mennessä! Lisätietoja trainee-ohjelmasta ja hakuprosessista voit lukea Orionin sivuilta.